Pitkän harkinnan jälkeen rohkaisin mieleni ja päätin uskaltaa lähteä mukaan Pm-kilpailuihin Loviisaan kun kerta oli tullut ilmottauduttua. Sain ajella yksikseni tämän reissun kun toinen meistä jäi potemaan syysflunssaa kotiin. Eli siksikin jännitti vielä enemmän kun ei ollut ketään turvana kun kohtaisin kisoissa jäsenistöämme ja muita kilpailijoita. Tunteet olivat siis kovin pelonsekaiset mitä päivä toisi tullessaan. Tai paremminkin ketä. Parkkipaikalle kurvatessa huomasin onneksi tuttuja naisia jotka minulle tulivatkin heti juttelemaan ja muutamat taas huusivat kovaan ääneen iloiset moikat. Suurin jännitys laantui onneksi siihen. Olisi siis ainakin muutama "minun puolella" oleva paikalla. Juttelin heidän kanssaan niitänäitä ja tätä ajankohtaista asiaakin tietysti koska se tuntui olevan muidenkin kun minun mielessä. Onneksi kaikki oli kunnossa tai siltä ainakin tuntui koska jutustelu sujui niinkuin aina ennenkin. Hyvä niin! Sain myös lämpimän ja pitkän ystävän halauksen joka aiheutti minussa herkässä ihmisessä tietysti kyynelvirran. Tuntui niin hyvälle! Siitä sain voimaa astella pää pystyssä kohti isompia joukkoja. Kiitos jäsen S ! Kukaan ei tullut päivän aikana sanomaan mitään muuta kuin ystävällisiä sanoja. Sain osakseni useita moikkauksia, hymyjä ja kädenheilautuksia. 
Tosin osa jäsenistämme ei kyllä vastavuoroisesti sanonut minulle mitään. En ala arvailemaan nyt syitä siihen mutta ehkä ei vaan satuttu niin kohdakkain että siksi jäi moikkaamiset väliin? Mutta jos tämä sama alkaa toistumaan näiden samojen kohdalla niin sitten alan ehkä miettiä asioita lisää.....
En tuomitse ketään mutta mietin. Että mistä tämä nyt sitten johtuu. Ehkä....
Itse kisa meni miten meni. Ei oikein löytynyt kaloja vaikka kokeili mistä ja millä. Alussa heti tuli ne kalat mitkä tuli. 11:lta olisin ollut valmis kotiin :) Niin oli muillakin mitä kuuntelin. Hiljaista piteli. Toiset saivat kaloja vieressä mutta itselle se ei vaan ollut onni myötä. No tälläkertaa päätavoite olikin se että uskallan mennä paikan päälle, kohdata ihmisiä ja selvitä henkisesti jotenkuten voimissani päivästä. Se tavoite täyttyi. Luojalle kiitos! Lähdin heti puntarin jälkeen ajelemaan tosin kotiinpäin toivoen että ehdin ennen hurjempaa ukkosilmaa kotiin. No enpä ehtinyt. Sade alkoi heti moottoritielle päästyä ja välillä tuli niin kovasti isoja rakeita että autot pysähtyivät tien varteen hetkeksi odottamaan koska tuntui että etulasi menee rikki niiden paukkeesta! Hurja oli kuuro! Loppumatkan sitten satoi vaan vettä. Onneksi kisassa oli kuitenkin vielä kaunis sää aamusta asti. Vähän kyllä liiankin kaunis. Kuuma oli kun hitto kun tuli ängettyä vaatetta päälle taas kerran liikaa. Mutta aina ei voi voittaa. Ei edes joka vuosi! Ikävä kyllä! :)
Viikonloppuna suuntaamme Lohjalle ainoana seurastamme. Siellä kuuleman mukaan on yhtä hiljaista kalantuloa tiedossa. Voi voi :) Mutta otamme sen lomamatkan kannalta koska lähdemme jo lauantai aamusta reissuun ja kierrämme hieman isomman lenkin ennen hotellille menoa. Sitä odotellessa....

IMG_20180916_140115~2.jpg

Oli monenväristä pilveä taivaalla kun myräkkä alkoi.