Niin. Ainahan kaikki ei mee kun Strömsöössä. Ei ees sinne päinkään. Varsinkin kalastuksessa välillä tuntuu et kaikki menee ihan päin sitä ittiään. Nyt oltiin taas hyvin lähellä tätä tunnelmaa pariinkiin kertaan. Voihan pe......e!!!!
Koska elämme maassamme kertakaikkisen kurjia ja outoja aikoja, niin viikon kotona nenä ruudussa istuneena, etätöitä tehden, sitä on vaan pakko päästä ulos viikonloppuna. Ja tietenkin kalaan, sehän nyt on selvä. Sunnuntaina suuntasimme jälleen 1,5h ajomatkan päähän kotoa samalle pikkulammelle missä olimme viikko sitten. "Kiiltävät kalathan" ne taas kieltämättä mielessä siinsi. Olimme ihan suht ajoissa paikalla, puolikasin maissa. Tosin aiemminkin olisi voinut olla mutta hyvä kun edes näin ajoissa. Heti ensin teimme mittaukset jäästä, että mitähän se mahtaa olla paksuudelta ja laadulta. No yllätys yllätys sehän oli samanmoista melkein kun viimeksi. Hyvää kovaa jäätä ja n. 20cm. Vaihtelu oli 18-25cm välillä mitä itse löysin päivän aikana. Ihmeen hyvin ne säilyy näin pikkulammessa missä ei ojiakaan ole. Hyvä näin! Hetihän sitä tuli potkuteltua siihen viime viikon hotspot paikalle. Pieniä ahvenia tuli ensin jonkunaikaa ja sitten hiljeni. Ajattelin jo vaihtaa paikkaa, kun näytölle piirtyi eloa pohjaan. Aivan viime viikon toisinto. Nostin heti morria pohjasta melkein metrin ylöspäin koska tiesin jo viimeviikkoisesta että jos se on siika, se reagoi nostoon. Ja niinhän se teki. Se lähti perään, empi pari sekuntia ja sitten nosti pilkin kärjen ihan ylös ja siiman löysälle. Jee, siika kiinni.
No aloin sitä varovasti vetää kohti avantoa. Tunsin että ei ole ihan niin iso kuin viimeviikkoinen.
Siksi liikkeetkin oli nopeampia ja siitä syystä melkein avannon alla se vaan jotenkin pääsi irti. Voihan pee! No ei mahda mitään. Tälläistä se tämä kalastus välillä on. Ei kun morri takaisin veteen. Vaan eihän se tietenkään enää ottanut kiinni. Sai silmilleen sen verran että vaihtoi maisemaa mitä pikimmiten. Jep. Heippa.....
No jatkoin sisukkaasti samalla reiällä pilkkimistä, koska paikka näytti olevan jonkinlainen siikojen mielialue koska tein tämän uuden reiän ihan edellisen viikon hotspotin viereen. Se vanha reikä näkyi hyvin vielä jäässä, umpeenjäätyneenä tosin, kun eipä tuolla kohdilla muita pilkkijöitä näy käyneen viikon aikana. Että joku "kalalinja" tässä nyt kulkee.
Edellisestä tapahtumasta ehti kulua varmaan puolisentuntia kun aloin yhtäkkiä katsella että miten tuolla jään alla näyttää tuo väritys niin omituiselta ja kiharalta. (Kaikuhan siis piirtää häiriötä ihan jään alle eli ei näytä täysin selvänä alle metrin näkymää.) Jokin pään sisällä sanoi että NOSTA MORRI SINNE! No minähän fiksuna tyttönä nostin pelkästä siimasta morrin metriä ylemmäs enkä kelannut sitä siimaa puolalle ja huljuttelin morria siinä omituisen näköisessä paikassa sormilla siimasta  vasemmalla kädellä pidellen. Fiksua!? Ei siinä mennyt kuin pari sekuntia ja siimassa tuntui selkeä nytkäys. Mitä hemmettiä! Oliko se oikeasti kala????
No olihan se. Ensin se vei siimaa kädestä ihan maltilla ja olin innoissani että jes siikahan se siellä on. Mutta sitten se pyrähti ja muljautti jotenkin itsensä ilmeisesti siimaan ja alkoi viemään sitä kahta kovemmin. Siinä vaiheessa ajattelin että hitto se on hauki sittenkin.
Ei mikään siika ole koskaan vienyt noin kovasti siimaa. Sain kelattua sitä aina jonkin verran jäälle ja taas mentiin uusi spurtti. Sain apurin viereeni ja nostokoukku kaivettiin esiin, että hauen saa paremmin jäälle, kun koostakaan ei ollut tietoa, miten iso se oikein on. Vihdoin kala antautui sen verran että sain sen nousemaan reiän alle. Yllätys oli suuri kun reiän alla näkyi hopeinen kylki. Hitto se on sittenkin siika! Ja vieläpä aikamoinen siika. Viiden tuuman reikänäkymään ei mahtunut sen pyrstö leveydessään kokonaan. Vain keskiosa! HUH! Niinpä. PYRSTÖ. Eli se oli kieputtanut itsensä siihen siimaan jotenkin niin että se oli poikittain takaevän kautta siinä reiän alla eli siitä näkyi vaan osa pyrstöä ja selän takaosaa. Nyt olikin tenkkapoo, miten sen saa sieltä ylös. No "kekseliäänä" ajateltiin että jos vähän nostokoukulla sitä vetää taaksepäin, että saa pääpuolen esille ja sitten vasta koukkaa. Niinpä niin. Eipä tämä siikanen oikein siitä tykännyt että nostokoukulla alettiin tökkimään kylkeen vaan ekan hipaisun jälkeen se otti kunnon spurtit ja en ehtinyt tarpeeksi nopeasti reagoida ja sitten kuului se kuuluisa NAPS. Se perk....n NAPS!!!!!! Sinne se meni. Vei morrit ja siimat mennessään.
Voihan perk......n, perk........n, perk.....e!!!!!! Minä istuin vapa kädessä, siiman pätkä toisessa.
Apuri seisoi koukku kädessä vieressä. Kumpikin oli hiljaa. Ei likkunut. Tuijotti vain sinne tyhjään avantoon. Se hiljaisuus tuntui tunnilta. Sitten minä sanoin että voihan vi...u!!!!!! Muita sanoja ei tarvittu. Se oli siinä.
Jatkoimme omilla tahoillamme kalastusta ja jossain vaiheessa pahin ketutus alkoi hälvetä. Eihän se vielä hetkeen unohdu mutta haalenee. Harmittaa oma hölmöys, mokailu, huono tuuri jne mikä kaikki nyt menikään tässä pieleen. Mutta tämä kai se on tämän kalastuksen suola.
Ne menetetyt kalat. Ne jää vielä paremmin mieleen kuin ne saadut. Ainakin itsestä tuntuu niin. 
Loppupäivä meni kerratessa aamun tapahtumia koska päivä oli kirkas niin syönti katosi kokonaan. Jääkin piti aikamoista metakkaa niin sekin selvästi vaikutti kaloihin. Siihen asti kaloja tuli ihan matalastakin mutta kun metakka alkoi, niitä ei ollut jään alla eikä pohjassa alle 3m vedessä. Siirryimme päivälle siis syvemmille vesille ja sieltä saikin ahvenia. Ei mitään isoja mutta sai sentäs jotain.
Loppupäivästä menimme takaisin sinne aamun paikkaan, 3m rantaveteen. Sieltä täältä pari ahventa tuli mutta ei kummempaa. Olin lähes tämän hotspot paikan vieressä, parin metrin päässä, kun yhtäkkiä pohjaan piirtyi iso "banaani". Siitä näki heti että se on muuten siika ja hemmetin iso sellainen. Tein jälleen saman metrin morrinoston ja siika seurasi hiljaa perässä. Hitto että jätti ison viivan! Nyt on kyllä mörkö! Se seurasi morria hetken verran niin läheltä että en nähnyt edes missä minun morri oli enää, koska se peittyi tämän mörön varjoon.
Minulla sydän jätti lyöntejä väliin, käsi täristen pidin vavasta kiinni, tuskin hengitin ja tuijotin ruutua ja odotin ja sitten................. Se lähti pois. Ei hemmetti ole totta!!!!!!!! Ei  voi olla totta!!!! Siis sille ei kelvannut surviaiset ja musta morri, mikä yleensä on kaikkien siikojen herkku.
​Ei ole todellista!!!!!!!!!!! Siinä vaiheessa ei ollut tällä herkkiksellä enää itku kaukana. Silmät oli jo hyvin kostean makuiset. Nyt mulle riitti. Pitäkää perkele tunkkinne ja menkää niin pitkälle kun pippuri kasvaa ja mitä näitä nyt on..... Olo oli kirjaimellisesti lyöty. Että ei se kolmas kerta todensano. Ainakaan mulla. Perk....!!!!!! Hetken siinä vielä nielin itkua ja yritin vielä pilkkiä, mutta sitten tuntui että eiköhän tää 8h nyt piisaa tätä epäonnea. Paras oli kerätä kamat kasaan ja suunnata kotia kohti. Mutta ei voi sanoa ettei tapahtumia olisi päivästä puuttunut. Niitä oli enemmän kun laki sallii ja sydän kestää. Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin. Kenties tämä oli talven viimeinen reissu. Sen osoittaa seuraavat viikot, miten meidän käy. Että oliko tää tässä. Toivon että ei, mutta voipi hyvin olla että näin oli.

90528823_10158045829832460_4254148596833

Kaunista oli maisema