Starttasimme lauantaina 22.8 aamusta kohti Hossan kalaseutuja. Tällä kertaa auton perässä oli asuntovaunu eli mökkimajoitusta emme halunneet tai edes saaneet koronan jne syiden takia. Talven Hossan reissulla mökki on ehdoton ratkaisu mutta nyt näin loppukesästä vaunulla pärjää ihan hyvin kun varustautuu vaan oikein pahan päivän varalle monin eri tavoin. Ei meilläkään ollut nyt mitään probleemia asumuksen kanssa reilun viikon reissussa vaikka lämmitys vähän temppuilikin ja yöt kävi melkein pakkasella. Se on sitä "eräelämää" ilman kaikkia mukavuuksia, että maassa maan tavalla ja nyt reissaillaan tällätavalla ilman luksusta=mökkiä. Reissu siis meni siltä osin mukavasti. Viikko tai siis 9 päivää vierähti tosi nopeasti. Liiankin, niinkuin aina. Ei ehtinyt kun vauhtiin päästä niin jo se loppui. Tosin ruho sanoi jo keskellä viikkoa että nyt joutais kotiin mutta sydän ja mieli ei siihen taipuneet :) Niinkuin aina :) 
Reissuhan alkoi vähän kurjasti kun minä tunaripetteri heti sunnuntaina joen rantaan päästyä tein pikku immelmannit ja satutin ranteeni. Se vaan kävi niin äkkiä että hupshei ja tottakai sitä ranteella ottaa vastaan kun tutustuu lähemmin maan kamaraan. No kyllä siinä ensin oli olo aika maansa myynyt kun se tuntui niin kipeältä että varmasti on murtunut. Yhtään ei voinut liikuttaa eikä osuttaa mihinkään, puhumattakaan kalastamisesta. Eli se kalastuspäivä loppui ennenkuin ehti alkaakaan ja mieli oli synkkä. Wiskarin laulu alkoi pyöriä päässä:"....tässäkö tää oli...." ja muutama kirosanakin. No lastoitettiin käsi keksijäyskäsen malliin eli jäätelötikuilla joita appiukon autosta onneksi löytyi ja kieputettiin ranne siteeseen. Ei muutakun nappia nassuun ja ooteltiin aamuun että onko sinertynyt ja turvonnut että pitääkö lähteä lääkäriin. Aamulla ranne oli kipeä mutta mitään ulkoisia merkkejä ei näkynyt. Joten jos se ei ole irti, sillä voi kalastaa. Jep jep. Että rantaan vaan vaikka hampaat irvessä. Minähän en periksi anna per***e! Sillä ranteella sitten kalasteltiin viikko ja edelleen se on kipeä eikä siedä oikein mitään nostamista, kiertämistä tms. En usko että siellä murtumaa on mutta jokin revähdys tms ainakin. Sen verta on vielä kipeä.....
Niin asustelimme ensimmäiset 4 yötä Hossan alajuoksulla ja kalastelimme niitä lähikoskia lävitse. Paikat oli kauniit ja rauhalliset. 5 päivän aikana yksi ihminen käväisi rannassa ja juteltiin pari sanaa. Siinä se. Ei muita kalastajia missään. Siksi kai kalatkin ottivat ihan kivasti perhoon kiinni. Harjuksia tuli varmaankin sen 4 päivän kalastuksen aikana molemmille joku 20-40kpl. Laskut meni jo alussa sekaisin eli se on vain noin arvio. Yhtään mitallista harria ei saatu mutta siinä hilkulla olevia useampia. Mutta ei se haitannut. Niitä oli kiva kalastella ja varsinkin kun taas omatekemät perhot kelpasivat. Jee! Olipa hauskaa! 

IMG_20200824_114509~2.jpg
Tässä karvan alle 35cm harri

Saatiin harreja vähän sieltä ja täältä. Niin koskesta, niskoilta, loppuliuiusta ja lähes suvantomaisista paikoista. Milloin ne ottivat uppoperhoon ja taas iltaisin kun ötökät ilmestyivät niin pinturi kelpasi mainiosti. Tottakai olisi kiva ollut saada mitallinenkin harri mutta ne ovat tuolla kuulemma harvinaisia, sanoi tämä paikallinen ukko joka kävi pari sanaa vaihtamassa.
No hänen vinkin perusteella mentiin joen loppuliulle, erään saaren kärkeen ja eipä siinä montaa heittoa tarvinut tehdä kun kaverilla nappasi iso taimen kiinni. No yhtä nopeasti se oli myös irti. Harmitti kyllä! Mutta tätä tää on. 
Minä taas vuorostani heitin Loton niin pitkälle alavirtaan kun sain ja samantien nappasi. PUM! Luulin jo että taimenhan se on kun niin väänsi ja vei mutta yllärinä se olikin komea ahven. Painoksi veikattiin n. 700g. Hieno veijari pääsi takaisin kasvamaan. Heippa!

IMG_20200823_133432_011.jpg

Ahventa ihan komiassa muodossa ja koossa

Toisella mukavalla koskella, jossa siis kaaduin, tapahtui jännä juttu. Menimme siis aamulla siihen samoille paikoille kosken niskalle. Istahdin jakkaralleni ja kelasin rauhassa vaan perhosiimaa ulos ja heitin tosi lyhyen heiton. Siimaa oli varmaan 4m ulkona jos sitäkään. No jarru oli tietenkin löysällä kun siiman lappaaminen oli kesken ja perhona ihan pieni omatekemä pupa niin johan se jysähti sen pahemman kerran!!!! Meinasi vapa tippua kädestä kun pelästyin kun niin äkkiarvaamatta jysähti kunnolla kesken lauseen. No sehän oli kirjolohi. Teki sen verta loikkaa ilmaan että näin tasantarkkaan mikä kala se oli. Siinävaiheessa perho oli vielä suussa ja minä kiristin jarrua mutta sitten se otti ritolat tai ainakin yritti ja samassa siima tuntui kevyeltä. Per****een perk***e!!!! Olin varma että peruke katkesi mutta ihme ja kumma ei. Perhon koukku oli lähes suoristunut ja kala ui iloisena joessa että siitäs sait ähäkutti etelän pil... eikun siis akka! Pah! Piä tunkkis!
En ole vielä koskaan kokenut että perhon koukku voi suoristua kalan voimasta?! Ja koukut on ihan laatukamaa eikä mitään ohuita rimpuloita. Mutta niin vaan kävi kun oli vahva ja komea kala. Siinä sitä sitten istuttiin ja ihmeteltiin että mitä hittoa just tapahtui. Se oli ohi yhtä nopeasti kun mun kaatuminen edellisenä päivänä. Ei ehtinyt kissaa sanoa :) Niinpä.
Niin nämä kirrethän ovat peräisin kesällä tapahtuneesta karkauksesta ylävirran kasvattamolta eli jokeen ei niitä istuteta vartavasten. Tässä oli yksi karkulainen. Ja meni. Hemmetin hemmetti. Mutta tälläistä tämä on :) Niin jännää välillä että huh! Sydäntä koetellaan ja housujen puhtautta :) Tällä kertaa onnistui molemmat selviämään kunnialla.

ottikohta.jpg

Tuossa se on punaisella se kohta mistä se kirre otti..... 

Siinä sitten jatkettiin kalastusta ylä- ja alavirrassa ja tässä "ottipaikassakin" mutta ei siitä enää sen jälkeen minään päivänä iskenyt kun pienet harrit. Minne lie suutuspäissään lähtenyt koko kala. En tiedä. Jonnekin muille maille.
Loppuviikosta lähdimme sitten ylemmäs eli Hossaan. Siellä majoituimme Teerinrannan lähelle koska kansallispuistoon ei saa majoittua kuin leirintäalueella ja siellä oli niin paljon porukkaa et mieluummin olimme omissa oloissa järven rannassa metsän laidalla. Oli kivan rauhaisaa ja sai olla vapaasti eikä tarvinnut pelätä pöpöjä mitä väkisin leirintäalueen yhteisissä tiloissa liikkuu vaikka miten siellä kuurattaisiin. Kalastelimme joka joella ja koskella mitä lähistöllä oli sekä kirrelammella ja parillla talvesta tutulla järvellä. Eipä sitä paljoa jäänyt kerrottavaa. Pikkuharreja edelleen ja ahvenia ja haukikin mutta se siitä sitten. Ei mitään syötävää kalaa. Pieniä taimenia ei saatu yhtään. Eikä nähty. Missä luurasivat? Sitä ei saatu selville. Mutta kyllä niitäkin joessa asustaa koska ennen ollaan niitä kuitenkin saatu. Tällä kertaa ei vaan niitä osunut kohdalle. Oli kyllä sen suhteen aika pettymys tuo kalastus kun mitään syötävää kalaa ei tullut, mutta ehkä meille ei suoda kuin kerran vuodessa niillä nurkin hienoja kaloja ja elämyksiä. Ahdillakin on rajansa ja ilmeisesti se meni nyt tässä. 
Mutta pääasiahan oli että pääsi reissuun ja pois täältä etelän hälinästä, sai ja oikeastaan kykeni kalastaa sen ranteen takia ja sai edes jotain saalista. Ei se saalis aina tärkein ole reissussa, mutta olisihan se ollut kiva jotain isompaakin kalaa saada. No mutta onneksi saatiin niitä pieniä runsaasti eli ei mennyt pieleen reissu vaikka olikin vähän mollivoittoinen. Se tosin päätettiin että ensi kesänä reissu suuntautuu jonnekin muualle. Kenties taas Naruskaan. Sen näkee sitten.
Loppuun vähän kuvia reissusta.

IMG_20200823_120710~2.jpg 


IMG_20200824_132404_072.jpg


IMG_20200828_110128~2.jpg   


  IMG_20200827_133200~2.jpg

IMG_20200826_082203~2.jpg

IMG_20200825_151055~2.jpg