Niin. Melkein. Mut ei sitte kuitenkaan. Meinaan eka meritaimen. Voi perk......   :( 
No mutta. Oltiin siis viikonloppuna merellä veneellä pitkästä aikaa ja tavoitteena oli jälleen se himoittu ja niin vaikean vaikea mertsarin saaminen. Edes tärpin saaminen. Se oli tavoite. Ja sen saavutin. Mutta täytyy sanoa että kyllä edelleen sitä palaa siihen hetkeen. Unelmaan mitä on vuosia jahdannut ja yrittänyt ja toivonut ja sitten se on kaikki hetkessä ohi ja itku valtaa silmät. Voi hemmetin hemmetti! Oltiin siis merellä erään kallioluodon luona heittelemässä. No oltiin siinä tovi jo heitelty ja keskityin sitten kuuntelemaan toisen juttuja niin tottakai se silloin iski. Kuin alligaattori lihapalaan. Vapa taipui mutkalle ja melkein lensi mereen kun se tärppi oli niin raju. Ja minä auttamatta ihan myöhässä. En kerennyt tehdä vastaiskua. Tuijotin vaan suu auki siiman päässä tempovaa kalaa ja aloin tyhmyyksissä säätää jarrua löysemmälle kun jostain syystä se ei siimaa luistattanut? En tiedä miksi. Koska kädellä vetäen se oli säädetty suht herkälle ja toimi. Mutta nyt se ei kuitenkaan toiminut. No kelasin siimaa sisään, kala tempoi rajusti ja irtihän se sitten pääsi :( Voi hemmetti. Hemmetin hemmetin hemmetti! Vähän aikaa istuin ihan hiljaa ja tuijotin tyhjyyteen. Kädet tutisi. Sydän hakkasi. Itku pyrki silmään. Ja samalla olin niin onnellinen. SE ensimmäinen kohtaaminen mertsarin kanssa oli totta. Tunteet oli siis hyvin ristiriitaiset. On edelleen oikeastaan. Harmittaa hitosti oma moka minkä tein kun aloin säätää jarrua. Olisi pitänyt vaan kelata ja luottaa että kyllä se toimii sitten kun se tosiaan ottaa spurtin. Ja samalla olen kuitenkin tosi onnellinen että vuosia jahdattu kala kävi antamassa näytöksen joka ei ikinä kädestä ja sydämestä unohdu. En ole sellaista tempojaa koskaan siiman päässä kokenut vaikka 40 vuotta olen virvelillä aktiivisesti heitellyt ja saanut kaloja vaikka miten paljon hauesta ahveneen ja kirjolohesta jokitaimeneen ja kaikkea siltä väliltä mitä nyt voi saada. Tämä oli kuitenkin ihan uusi kokemus. Uudenlainen tunne. Uudenlainen taistelija. Uudenlainen voima......
Mutta. Tästä suunta vain eteenpäin. Kohti sitä haaviin asti saamista. Kyllä se vielä joskus onnistuu mullakin.... Jatketaan yrittämistä!