Tässä pieni tietoisku siitä kuka täällä Kalaprinsessana oikein näille sivuille kirjoittelee.
Olen siis Haminalainen "nelikymppinen" nainen joka on harrastanut kalastusta siitä asti kun on oppinut kävelemään. Ihan ensiksi tartuin tietenkin onkivapaan kun olin noin 4-vuotias. Iskä laittoi siiman päähän koukuksi taivutetun naulan etten teloisi itseäni oikean koukun kanssa. Eivät tainneet vanhempani oikein ymmärtää miten kova hinku minulla oli kalastaa. Olin kuulemma tunkenut siihen koukun päälle madon ja se näytti niin naurettavan irvokkaalta ja pinkeältä kuin sanonko mikä minkä päällä, niin pakkohan heidän oli laittaa siihen ihan oikea koukku. Ja se oli menoa sitten se. Mökillä piti sen jälkeen päästä veneellä ongelle vähintään kaksi kertaa päivässä. Ja sitten vielä mökkirannalta onkiminen siihen päälle. Äitin kanssa käytiin lähinnä veneellä ongella ja koska hänellä oli käsissään paksut rukkaset ahventen varalle niin minähän sitten aloin ottamaan äitinkin kalat pois koukusta :) Säälitti niin äiskä :) Papan kanssa sitten käytiin mökkirantoja pitkin kävellen ongella milloin missäkin kallion nokassa ja poukamassa. Ja toinen mammani oli myös kova onkimaan. Mökillä aina aamutuimaan mamman löysi ruohikon reunasta mökkirannalta onkimasta minne minäkin tietysti kömmin anivarhain seuraksi kun tiesin että ongella mamma on aamuisin. En malttanut siis nukkua :)
Mammalla oli kotona Pihlajanjoen rannassa aina kaksi katiskaa pyynnissä. Kun mentiin mammalle niin heti piti juosta pellon yli joelle katsomaan katiskoita. Keväisin ne varsinkin olivatjoskus tosi täynnä särkikalaa että oli vaikea niitä nostaa vaikka veli oli auttamassa! Mutta mamman kanat tykkäsi kovasti niitä pieniä kaloja nokkia ja herkutella.  
Kun olin 5-6v, iskä opetti minut laskemaan verkkoja ja heittämään virveliä. No sehän koukutti minut heti ja opin hyvin heittämään virveliäkin ja verkoillekin piti päästä mukaan joka kerta. Ekan hauen n. 1,5kg sain 6-vuotiaana mökillä ruohikon reunasta Mepsin-lipalla. Voi sitä riemun määrää!
Verkoilla muistan kun saatiin äitienpäivänä 80-luvulla äitin kanssa iso hauki. Minä tietenkin nostin verkkoa ja näin jo kaukaa että siellä on joku tosi iso kala. Lähempää kun näin sen niin luulin että se on krokotiili. Oi lapsen mielikuvitus! Se oli niin tumman vihreä ja kaikki evät pörhöllään ja suu auki hampaat kiiluen niin minusta se näytti ihan krokotiililtä. Minä en jaksanut nostaa sitä veneeseen niin hinattiin verkko rantaan ja läksin rantoja pitkin juosten mökille hakemaan iskää apuun. No iskä sai tietysti sen hyvin veneeseen ja huomattiin että leuassa oli iskukoukku. Siitä se oli sotkeutunut verkkoon. Ei se muuten olisi varmaan jäänyt kiinni niin pienisilmäiseen verkkoon? Pituutta oli 105cm mutta koska se ei ollut päässyt syömään, se ei painanut kuin 6kg. Jos olisi ollut kunnon lihassa niin 10kg olisi ollut hyvin lähellä. Mutta nyt se oli luuta ja nahkaa. Voi raasua!
Olihan minulla tietenkin oma katiskakin mökillä mitä käytiin sen monet kerrat päivässä katsomassa ja siirtämässä uudelle kalapaikalle. Ei siellä useinkaan saalista ollut mutta ei se niin haitannut. Pääasia oli se jännitys että mitä siellä ehkä voi olla tällä kertaa :)
Tästä kaikesta saa kuvan että lähes asuin veneessä lapsuuteni :) No niinpä se taisi kyllä melkein olla. Ja asun edelleen! Heh. Ja kun enokin oli kova kalamies niin hän vei sitten minua merelle veneellä Summanjokea pitkin. Käytiin ongella ja verkoilla ja uistelemassakin ja laskettiin pitkää siimaa ym. Ai hitsi kun oli kivaa! Muistan kun joskus iltamyöhällä (olin n. 7-8-v) heräsin siihen että kuulin ääniä puutarhasta. No enoska se siellä etsi matoja pitkääsiimaa varten. Minähän sitten yöpaidassa sinne riensin tietenkin avuksi matoja etsimään. Ja sitten minusta tulikin jo virallinen matokaveri enolle :) Aina apuna kun tarvittiin näppärine pikku sorminen nappaamassa matoja! Syksyllä kun eno ja iskä ropsuivat puutarhassa hailiverkkoja niin minä siellä kävelin verkkojen alla ja keräsin haileja ja kilkkejä ämpäreihin. Ja tietysti erottelin norssit toiseen ämpäriin kun osasin ne erottaa haileista kuulemma niin hyvin vaikka olin edelleen ihan lapsi vasta. No enpä muuten olisi siellä verkkojen alla mahtunut kävelemäänkään :) Sitten kun pappa alkoi niitä saunan isossa uunissa halstraamaan hiilloksella niin tottakai minä istuin kaiken sen ajan vieressä silmä kovana tuijottaen miten sekin homma tehdään ja odottaen maistiaisia. Tuoksun muistan vieläkin nenässäni miltä se tirisevä kupliva haili tuoksui!!! Aaaah...!!!!!

18620410_10155359263917460_7111256255099

En malttanut lähteä ongelta mökkirannasta edes vessaan niin äiti toi potin rantaan :)


Ensimmäinen iso kalani taisi olla Hevossaaren rannasta ongittu n. kilon lahna. Siitä se ruohikon reunasta vaan nappasi ihan ykskaks onkeeni. Eikä meillä mitään haavia ollut tietenkään mukana kun eivät kai aatelleet että mitään sen kummempaa saisin 3 metrin rottinkiongellani alle kouluikäisenä. No toisin kävi. Iso oli kala ongen päässä kiinni. Ei auttanut muu kuin iskä kahlaamaan mereen ja nappaamaan lahnan käsillä kiinni. Iskö painoi sen rintaa vasten ettei vaan karkaa ja siitä jäi sitten ikuinen kuva siihen t-paitaan. Ei lähtenyt pois vaikka kuinka pesi :) Heh! Ikuinen muisto sekä mieleen että ihan konkreettisesti minun jättikalasta!
Kävin lapsena myös onkikilpailuissa mutta sitten teininä se vaan jäi kun urheilu imaisi minut mukanaan 15 vuodeksi. Tottakai edelleen kalastelin mutta en niin paljon kuin lapsena. Siihen ei vaan ollut urheilun ja koulun yms jälkeen aikaa. Mökillä edelleen piti onkia virvelöidä ja verkkoja laskea ja iskän kanssa kerran talvessa käytiin pilkillä mutta siinäpä se sitten olikin. Sitten kun "urheilu-ura" loppui piti kilpailuvietti täyttää jotenkin ja sattuman kautta pääsin samaan työpaikkaan Tassun kanssa joka houkutteli minut mukaan onkikilpailuihin. Ja siitä se kilpaileminen lähti sitten uudestaan. Vielä kun elämääni astui se toinen kalahullu niin sitten opin hänen myötä myös kunnolla pilkkimään innostuen siitäkin lajista nyt ihan tosissaan.
Tällä hetkellä kalastan eniten varmaankin virvelillä ja sitten perholla. Pääasiassa heittelen jigiä läpi kesän koska sillä tavalla saa niin hyvin kaikkea kalaa. Heitän tietysti myös uistimia sekä mökin naapurijärvellä uistelen kuhaa. Kalastelen mökillä joko omalla järvellä tai sitten kahdella viereisellä järvellä koska meillä on sielläkin veneet ja ne ovat kalaisempia paikkoja kun oma järvemme.
Sitten tietysti merellä käydään veneellä heittelemässä niin haukiperhoa kuin jigillä ahventa ja kuhaa. Isoilla "kumikaloilla" isoa syys- ja keväthaukea ja meritaimentakin koitetaan syksyisin etsiä kivikoiden reunoilta. Joskus myös uistellaankin ja ongitaan veneestä. Litkaamassakin käydään kun ehditään ja venepilkintääkin pitää päästä kokeilemaan aika usein. Ja talvella sitten tietysti pilkitään. Pilkitään pilkitään pilkitään....Aina kun on vähänkin vapaata aikaa ja jäätä mihin kairata reikiä. Mahdollisimman aikaisesta mahdollisimman myöhäiseen. Se on niin kivaa! 
Nykyisin kilpailen kalastuksessa onginnassa, pilkinnässä ja laituripilkinnässä eli siis läpi vuoden. Joskus ollaan naureskeltukin että meillä taitaa olla osittain kaksi "kalavapaata" kuukautta vuodessa milloin ei ole kisoja. Eli marraskuu ja huhtikuu. Silloin kerkiäisi sitten tehdä jotain muuta kun kalastaa mutta kyllä sitä jonkinlaista kalastusta silloinkin aina vaan tulee keksittyä ja harrastettua. Kun ei vaan pysty olla kalastamatta. Onkohan kalaholisteille olemassa samanlaisia AA-kerhon tyylisiä ryhmiä olemassa? Joskus tuntuu että sitä ulkopuolisen silmin varmaan tarvitsisin :) "Hei, olen Mari ja olen kalaholisti". Jep!
Jokikalastus on myös ollut elämässäni mukana jo 20 vuotta. Aikoinaan Ruunaankoskilla Lieksassa tuli käytyä paljonkin. Joka kesä vähintään kerran. Siellä kokeilin ensi kerran veljen perhovehkeitä ja sekin tuntui mukavalle lajille mutta en ostanut kuitenkaan vielä omia vaan jatkoin virvelöintiä. Nykyisin käydään jokikalassa lähinnä pienemmillä lähijokien koskilla tässä Kymenlaakson alueella mutta kerran kesässä pohjoisempanakin mm. Hossan maisemissa. Tänäkesänä perhokärpänen kyllä puraisi ihan tosissaan kun Hossan reissulla selvästi huomasi että kala ottaa perhoon paljon hanakammin kuin uistimeen. No sehän johti jo toisen perhosetin hankkimiseen. Iik! Ja perhojakin "piti alkaa" sitten itse sitomaan ihan urakalla kun sain nyt harjuksia oma väsäämillä perhoilla. Se se vasta on jotain se! Oma tekemä perho ja kala kelpuuttaa sen evääkseen! Ou jes! Mihin lie tämä perhokalastushullutus taas johtaakaan :)
​Lempikalapaikkani ainakin nyt on kyllä ehdottomasti Hossa. Se ei todellakaan ole helppo paikka mutta siksi se onkin niin koukuttava. Että jos ensikerralla sitten saan sen ison mikä pääsi karkuun ja muita mitä näitä nyt on "mottoja". ​Pidän siellä kalastuksesta niin kesällä kuin talvella. Molemmissa on oma viehätyksensä ja haasteensa. Kauniit maisemat ja yleensä "oma rauha" ja upea luonto elämyksineen tietysti vielä kruunaavat kaiken. Ja tietysti ne silloin tällöin kohdalle osuvat upeat kalat ja kalahetket ja taistelut mitkä muistaa lopunelämänsä.
Lempikalaani on kysytty myös usein. Siis syömismielessä. Siihen minun on kyllä tosi vaikea vastata. Tuntuu että se kala mitä olen juuri sillä hetkellä syömässä on se paras ja herkullisin. En minä ainakaan pysty erottamaan onko paistetut ahven- tai kuhafileet, kalapotti, loimulohi tai siika, itse savustettu kirre tai siika, halstratut tai paistetut hailit, lohikeitto, nuotiokalat, grillattu mausteinen lohi tai joku muu kalaherkku se paras? Kaikki ovat niin hyviä. Varsinkin jos se on itse kalastettu ja valmistettu se on nam nam. Mun bravuuri taitaa olla siian savustaminen. Ainakin olen kovasti kehuja siitä saanut aina että on niin hyvää! Harvemmin ravintolassa tilaan kalaa koska pelkään ettei se ole tehty niin kuin minä olen tottunut eli voisi jäädä sitten jopa syömättä.  
Että en osaa tähän nyt valita yhtä herkkua. Mutta sanotaanko että top 3ssa on hailit, kalapotti ja savusiika (itse savustama).
Järjestystä en ala arpomaan. Hyviä ovat kaikki!
Haaveena olisi päästä joskus ihan ylös ylös Lappiin pilkille. Sellaiseen paikkaan mistä saa rautuja ja isoja harjuksia ja jättiahvenia. Oi se olisi niin siistiä!​ Ja kyllä ne syksyiset Lapin erämaatkin pienine jokineen ja koskineen mielessä vilahtelee. Sinne kun perhoni heitän kuohujen vietäväksi ja tunnen siiman kiristyvän ja nään miten kaunis luonnontaimen tekee upean ilmaloikan itsetekemä perhoni suussaan niin............ Oi oi oi........!! Haaveissa vainko oot mun, eikös se ole kalastajan lempilaulu?


25234_384784922459_5808591_n.jpg

Elämäni kala. Ainakin toistaiseksi :) Sinä vuonna Suomen toiseksi suurin lahna. 

Tässä nyt jotain pohjaa sille millainen kalastaja se täällä oikein on. Kalastus on elämäntapa, ei enää harrastus. Näin sen voisi kyllä jo sanoa. Paljon muuta ei elämääni mahdu. Kalastus on niin ykkönen. Parasta mitä tiedän! Kun vaan saisi tunteja päiviin lisää niin ehtisi harrastaa niitä kaikkia lajeja mitä haluaa. Mutta koitetaan ehtiä mahdollisimman paljon ja otetaan ilo irti joka hetkestä minkä jonkinlainen vapa kädessä saan olla kalassa kauniissa Suomen luonnossa <3