Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


keskiviikko, 16. syyskuu 2020

Varustepäivityksiä ja alehoukutuksia

No kun sai halavalla, niin mopo tahtoo karata käsistä. Ainakin Sulo Wileenillä, heittomerkillä :)
​Ei mulla nyt ihan tyystin karannut, mutta vähän jo keuli kuitenkin. Eli satuttiin "ihan vaan sattumalta" Tokmannille käymään kun siellä oli kesäkalastusvälineet -30% tarjouksessa. Noh.... Enhän minä varsinaisesti mitään oikein niinkun väkisin olisi tarvinnut, mutta kun nyt siinä vaan vähän aattelin katsella mitä on tarjolla, niin melkeinhän se kassakone kilahti satasen edestä.
Että hupsista keikkaa. Mites se ny silleen. No kaikki oli tai on siis edelleen kyllä ihan tarpeellisia ostoksia että ei siinä mitään. Suurin ostos oli uusi jigivapa. Olin tiennyt Jaanan siis Fish Me Luck blogin pitäjän suunnitelleen myyntiin kaksi erilaista jigivapaa niin ahvenelle kuin kuhalle ja nyt sattui tämä ahvenvapa olemaan alessa. No olin jo katsellut Jaanan videolta miten kivan herkältä tuo vapa näytti ahvenen kalastuksessa ja kysäisin vielä Jaanalta muutaman tarkennuksen vavasta niin ostopäätös oli selvä, kun vavan alessa näin. Enkä ole kyllä katunut. Minä tykkään tuollaisista herkistä ja kevyistä vavoista, missä tärpit tuntuu mukavan vahvoilta ja vapa myötäilee ahvenen tärinää oikeinkin hyvin. Karkuutuksetkin vähenivät selvästi, mitä nyt yhden reissun tällä olen heittänyt. Ei ollenkaan hassumpi ostos! 

jaananvapa.jpg

Yksi seikka kävi kuitenkin ekalla heittoreissulla selväksi. Vapa tarvii uuden paremman kelan. Minulla on varastossa ns. varakeloja niin 1000 kuin 2000 koossa. Kokeilin vapaan kahtakin eri kelaa mutta en ollut täysin tyytyväinen niiden toimintaan ja ajattelin että kokeilempas ihan kurillaan aiemmin toiseen jigivapaan ostamaani todella hyvää Daiwan tonnista kelaa. No niinpä niin. Tietäähän sen miten siinä käy kun vaihtaa muutamankympin kelan, joka tuntuu kuin sekottaisi kertakäyttöveitsellä jässähtänyttä lihasoppaa, sellaiseen kelaan, joka tuntuu kuin uittaisi lusikkaansa unelmanpehmeässä suklaavanukkaassa, niin eihän se nyt taas hyvää tiedä.
Juu ei tosiaan. Toisen kaupan kassakone sai sanoa taas klingkling melkein satasen edestä :)
Että mitenkäs se nyt meni omasta mielestä. Että kun osti alemyynnistä vavan niin meni taas lisää rahaa kun piti saada kela. Ja siima. Ja........ Kieltämättä tää tuntuu vähän siltä hölmöläisten touhulta kun jatkoivat mattoa maton toisesta päästä otetulla palalla. Joopa joo. Mut ei siitä sen enempää. Näitä nyt sattuu. Ainakin mulle.
Mutta kun se uusi vapa nyt vaan oli niin hiton hyvän tuntuinen heittää sillä toisella kelalla. Heittopituus kasvoi heti selvästi ja se kelaaminen on tosiaan niin unelmakevyttä että ah! En voi kun suositella tätä kelaa. Mulla on ollut joku jostain korvaan tarttunut ihmeellinen ennakkoluulo että kun "ostaa Daiwan, saa vaivan" mutta nyt voin sanoa että mieli on kyllä muuttunut.
Ainakin minun käteen oikein mahtava kela heitellä. EN toistaiseksi ainakaan ole löytänyt mitään moitteensijaa. Tähänkin kelaan puolasin tietenkin myös toisen kelan lailla, 4-kuituista keltaista
J-Braidin kuitusiimaa paksuudessa 0,10mm. Se on mainio siima monin tavoin. Heittopituus on hyvä, ei sumppaa helposti, keltainen väri kestää aika mukavasti ja vahvuuskin on oikein bueno.
Ei ole sen takia kaloja kyllä koskaan menetetty, ettei siima olisi kestänyt. Hyvin on kestänyt vähän painavammatkin kalat. Suosittelen kokeilemaan. Näitä kaikkia: vapaa, kelaa ja siimaa. 

daiwa.jpg

Daiwa Regal 1000. Minun uusi "rakas" :) Tai siis rakkaat :)

Että nyt on sitten uusi paketti kasassa ja odotan vaan että pääsen kunnolla heittämään. Olen tässä vähän sairastellut niin en ole päässyt veneellä kuin viimeksi silloin mökillä kunnolla kalaan. Toivottavasti parannun viikonlopuksi ja päästään jonnekinpäin kalalle. EN niin siis millään malta odottaa sitä. Viikko ilman kalastusta on kun istuisi jalkapuussa Haminan torilla. Aika hirveää kidutusta :) 

maanantai, 7. syyskuu 2020

Ahventen hullut päivät

No nythän se sattui kohilleen. Meinaan ponnistus nappiin lankulle. Osuttiin melkoiseen ahvenmylläkkään. Mutta nyt asiaan.
Vihdoin alkoi odotettu syyskuu. Tätä sitä on vartuttu pilkkikauden lopusta eli toukokuusta lähtien että koska se oikein alkaa. Nyt se alkoi! Ja millä tavalla! Enpä olisi perjantaina vielä uskonut mitä viikonloppu tuo tullessaan. Tälläisistä syöntihulinoista näkee vain unia mutta nyt se kävi taas toteen. Pari vuotta sitten osuttiin ihan samanlaiseen tykitykseen samalla järvellä ja nyt taas.
Niin siistiiiiii ettei mitään rajaa!!!!!
Eli lauantaiaamuna ajelimme veneellä mökin naapurijärvellä taas tuttuja kalapaikkoja läpi.
Ei oikein syöviä kaloja löytynyt. Mulla yksi mittakuha, pari haukea ja ahventa. Siinä kaikki. Päätettin ajaa sitten reilu kilometri yhteen hyvään 5-10m rinteeseen missä ennenkin on ollut hyvää syöntiä. Parkkeerattiin vene 5m kohdalle. Heitin ekan heiton matalampaan suuntaan. Vähän aikaa ehdin kelata ja pam ahven kiinni. Ja irti. Ja kiinni. Ja irti...... Tätä jatkui veneelle asti kunnes se lopulta jäi kiinni. Ihan mukava fileahvenmöllikkä. Tästä syttyi kirjaimellisesti lamppu pään päälle. Hei tämähän on nähty täällä ennenkn. Kun ahven on noin hanakalla päällä, se ottaa mihin vaan ja yleensä sillä on aina kavereita mukana, mitkä kilpailee jigistä ja seuraa jigissä kiinni olevaa kaiffaria veneelle. Tiputin samantien jigin veneen viereen n. 3m syvyyteen ja sehän oli kuin olisi lihapalan heittänyt pirajaparveen. Alla alkoi sellainen tykitys että huhhuijakkaa. Jigiä vietiin kun metrin mittaa. Ei siitä pian ollut jäljellä kuin pelkkä torso eli pyrstö oli syöty ja muuten jigi ihan räjähtäneen näköinen, kyljistä auki ja koukussa väärinpäin kiinni. Mutta se ei menoa haitannut. Ahventa ylös ja jigiä takaisin alas ja pommitus senkun jatkui. Kalakaveri uitti normaalia ehjää jigiä metrin päässä niin se sai olla aika rauhassa mutta minun "torso" kelpasi ihan erilailla. Kun annoin hänelle toisen samanlaisen jo aiemmin saman kohtalon kärsineen jigin, alkoi myös vieressä pommitus. Siinä sitten käsi kävi molemmilla hyvin tiuhaan ja sumppu täyttyi. Olihan siinä toki seassa pienempääkin ahventa eli valikoimme sumppuun sopivat ruokakalat. Voi vitsi että oli hauskaa! Ihan älytöntä puuhaa. Parvi oli puolessa tunnissa kalastettu läpi. Sitten sai huilata. Johan siinä alkoikin ihan käsi väsyä :) Pari tuntia etsittiin vielä kalaa mutta ei sitä vaan tuntunut löytyvän enää mitenkään ihmeemmin. Sattumakaloja vaan sieltä täältä. Se päivä oli siinä. Kiitollisina suuntasimmemökille fileointihommiin. Jes! 
Sunnuntain ajelimme samalle hotspotpaikalle suoraan ja näinhän se oli kuten usein ennenkin. Paikka oli ihan tyhjä. Kiertelimme rinnettä ees taas mutta ei oikein mitään kummempaa löytynyt. Sattumakuhia, pieniä sellaisia ja muutamia ahvenia. Hauki vei jigit pariin kertaan ja alkoi jotenkin tuntua että eikö tänään löydy mitään otettavaa kalaa? No sanoin sitten että mennäänkö tuonne kapeikkoon, missä viime syksynä saatiin hyvin ahvenia. Siinä on sellainen vielä jyrkempi rinne 2-9m sellaisessa kapenevassa salmessa. No sinnepä siis suunta ja eikun kokeilemaan.
Aika hiljaista tuntui ensin olevan. Sitten kaverilla tärppäsi hyvänkokoinen ahven matalan suunnasta ja kun se oli ihan veneen vierellä, näin että toinen ahven seurasi sitä. Hahaa!
Lamppu vilkahti pään päällä. Olisiko nyt sama juttu kuin eilen???? Ei muuta kun jigiä veteen veneen viereen parin metrin syvyyteen ja jee heti otti ahven kiinni. Ja samanlainen filekokoinen. Jes! Jiginä tietenkin se sama torso mikä edellisenä päivänä pelitti. No tämähän oli sitten eilisen toisintoa. Jigiä veteen ja ahventa ylös. Ihan hullun hommaa melkein voisi sanoa! Syönti oli vielä edellistä päivää kovempaa ja kesti ainakin tunnin. Välillä parvi nousi metriin pinnasta, välillä se oli n 4m pohjassa. Piti vain seurata herkeämättä mikä oli oikeas syvyys. Ja sitten paukkui :)
Ihan mahdoton tuuri että löydettiin molempina päivinä tälläiset parvet. HUH HUH! Nyt raakattiin aika rankalla kädellä ahvenia takaisin veteen eli otettin yhteensä 50 ahventa fileoitavaksi. Hommaa sitä oli siinäkin jo ihan kylliksi. Sumppua ylösnostaessa tuntui että siitä katkeaa kohta naru kun se painoi niin kovasti. Herranen aika miten niitä oli paljon. 
Ja vielä kun kaveri veti lopuksi neljällä peräkkäisellä heitolla sieltä syvän puolelta 4 kuhaa mistä kaksi oli lähes 50cm ja yksi 45cm niin jepa jee. Kalaa oli nyt yllin kyllin ja oli hyvä lopettaa päivä siihen. Ei makiaa mahan täydeltä tai silleen. 
Ei voinut muuta kuin hymy korvissa ajella mökin suuntaan. Ihan huippuviikonloppu järvellä.
​Kiitos Ahti ja meidän kalastajan paratiisi. Tätä muistellaan vielä pitkään <3

tiistai, 1. syyskuu 2020

Hossassa ja vähän muuallakin

Starttasimme lauantaina 22.8 aamusta kohti Hossan kalaseutuja. Tällä kertaa auton perässä oli asuntovaunu eli mökkimajoitusta emme halunneet tai edes saaneet koronan jne syiden takia. Talven Hossan reissulla mökki on ehdoton ratkaisu mutta nyt näin loppukesästä vaunulla pärjää ihan hyvin kun varustautuu vaan oikein pahan päivän varalle monin eri tavoin. Ei meilläkään ollut nyt mitään probleemia asumuksen kanssa reilun viikon reissussa vaikka lämmitys vähän temppuilikin ja yöt kävi melkein pakkasella. Se on sitä "eräelämää" ilman kaikkia mukavuuksia, että maassa maan tavalla ja nyt reissaillaan tällätavalla ilman luksusta=mökkiä. Reissu siis meni siltä osin mukavasti. Viikko tai siis 9 päivää vierähti tosi nopeasti. Liiankin, niinkuin aina. Ei ehtinyt kun vauhtiin päästä niin jo se loppui. Tosin ruho sanoi jo keskellä viikkoa että nyt joutais kotiin mutta sydän ja mieli ei siihen taipuneet :) Niinkuin aina :) 
Reissuhan alkoi vähän kurjasti kun minä tunaripetteri heti sunnuntaina joen rantaan päästyä tein pikku immelmannit ja satutin ranteeni. Se vaan kävi niin äkkiä että hupshei ja tottakai sitä ranteella ottaa vastaan kun tutustuu lähemmin maan kamaraan. No kyllä siinä ensin oli olo aika maansa myynyt kun se tuntui niin kipeältä että varmasti on murtunut. Yhtään ei voinut liikuttaa eikä osuttaa mihinkään, puhumattakaan kalastamisesta. Eli se kalastuspäivä loppui ennenkuin ehti alkaakaan ja mieli oli synkkä. Wiskarin laulu alkoi pyöriä päässä:"....tässäkö tää oli...." ja muutama kirosanakin. No lastoitettiin käsi keksijäyskäsen malliin eli jäätelötikuilla joita appiukon autosta onneksi löytyi ja kieputettiin ranne siteeseen. Ei muutakun nappia nassuun ja ooteltiin aamuun että onko sinertynyt ja turvonnut että pitääkö lähteä lääkäriin. Aamulla ranne oli kipeä mutta mitään ulkoisia merkkejä ei näkynyt. Joten jos se ei ole irti, sillä voi kalastaa. Jep jep. Että rantaan vaan vaikka hampaat irvessä. Minähän en periksi anna per***e! Sillä ranteella sitten kalasteltiin viikko ja edelleen se on kipeä eikä siedä oikein mitään nostamista, kiertämistä tms. En usko että siellä murtumaa on mutta jokin revähdys tms ainakin. Sen verta on vielä kipeä.....
Niin asustelimme ensimmäiset 4 yötä Hossan alajuoksulla ja kalastelimme niitä lähikoskia lävitse. Paikat oli kauniit ja rauhalliset. 5 päivän aikana yksi ihminen käväisi rannassa ja juteltiin pari sanaa. Siinä se. Ei muita kalastajia missään. Siksi kai kalatkin ottivat ihan kivasti perhoon kiinni. Harjuksia tuli varmaankin sen 4 päivän kalastuksen aikana molemmille joku 20-40kpl. Laskut meni jo alussa sekaisin eli se on vain noin arvio. Yhtään mitallista harria ei saatu mutta siinä hilkulla olevia useampia. Mutta ei se haitannut. Niitä oli kiva kalastella ja varsinkin kun taas omatekemät perhot kelpasivat. Jee! Olipa hauskaa! 

IMG_20200824_114509~2.jpg
Tässä karvan alle 35cm harri

Saatiin harreja vähän sieltä ja täältä. Niin koskesta, niskoilta, loppuliuiusta ja lähes suvantomaisista paikoista. Milloin ne ottivat uppoperhoon ja taas iltaisin kun ötökät ilmestyivät niin pinturi kelpasi mainiosti. Tottakai olisi kiva ollut saada mitallinenkin harri mutta ne ovat tuolla kuulemma harvinaisia, sanoi tämä paikallinen ukko joka kävi pari sanaa vaihtamassa.
No hänen vinkin perusteella mentiin joen loppuliulle, erään saaren kärkeen ja eipä siinä montaa heittoa tarvinut tehdä kun kaverilla nappasi iso taimen kiinni. No yhtä nopeasti se oli myös irti. Harmitti kyllä! Mutta tätä tää on. 
Minä taas vuorostani heitin Loton niin pitkälle alavirtaan kun sain ja samantien nappasi. PUM! Luulin jo että taimenhan se on kun niin väänsi ja vei mutta yllärinä se olikin komea ahven. Painoksi veikattiin n. 700g. Hieno veijari pääsi takaisin kasvamaan. Heippa!

IMG_20200823_133432_011.jpg

Ahventa ihan komiassa muodossa ja koossa

Toisella mukavalla koskella, jossa siis kaaduin, tapahtui jännä juttu. Menimme siis aamulla siihen samoille paikoille kosken niskalle. Istahdin jakkaralleni ja kelasin rauhassa vaan perhosiimaa ulos ja heitin tosi lyhyen heiton. Siimaa oli varmaan 4m ulkona jos sitäkään. No jarru oli tietenkin löysällä kun siiman lappaaminen oli kesken ja perhona ihan pieni omatekemä pupa niin johan se jysähti sen pahemman kerran!!!! Meinasi vapa tippua kädestä kun pelästyin kun niin äkkiarvaamatta jysähti kunnolla kesken lauseen. No sehän oli kirjolohi. Teki sen verta loikkaa ilmaan että näin tasantarkkaan mikä kala se oli. Siinävaiheessa perho oli vielä suussa ja minä kiristin jarrua mutta sitten se otti ritolat tai ainakin yritti ja samassa siima tuntui kevyeltä. Per****een perk***e!!!! Olin varma että peruke katkesi mutta ihme ja kumma ei. Perhon koukku oli lähes suoristunut ja kala ui iloisena joessa että siitäs sait ähäkutti etelän pil... eikun siis akka! Pah! Piä tunkkis!
En ole vielä koskaan kokenut että perhon koukku voi suoristua kalan voimasta?! Ja koukut on ihan laatukamaa eikä mitään ohuita rimpuloita. Mutta niin vaan kävi kun oli vahva ja komea kala. Siinä sitä sitten istuttiin ja ihmeteltiin että mitä hittoa just tapahtui. Se oli ohi yhtä nopeasti kun mun kaatuminen edellisenä päivänä. Ei ehtinyt kissaa sanoa :) Niinpä.
Niin nämä kirrethän ovat peräisin kesällä tapahtuneesta karkauksesta ylävirran kasvattamolta eli jokeen ei niitä istuteta vartavasten. Tässä oli yksi karkulainen. Ja meni. Hemmetin hemmetti. Mutta tälläistä tämä on :) Niin jännää välillä että huh! Sydäntä koetellaan ja housujen puhtautta :) Tällä kertaa onnistui molemmat selviämään kunnialla.

ottikohta.jpg

Tuossa se on punaisella se kohta mistä se kirre otti..... 

Siinä sitten jatkettiin kalastusta ylä- ja alavirrassa ja tässä "ottipaikassakin" mutta ei siitä enää sen jälkeen minään päivänä iskenyt kun pienet harrit. Minne lie suutuspäissään lähtenyt koko kala. En tiedä. Jonnekin muille maille.
Loppuviikosta lähdimme sitten ylemmäs eli Hossaan. Siellä majoituimme Teerinrannan lähelle koska kansallispuistoon ei saa majoittua kuin leirintäalueella ja siellä oli niin paljon porukkaa et mieluummin olimme omissa oloissa järven rannassa metsän laidalla. Oli kivan rauhaisaa ja sai olla vapaasti eikä tarvinnut pelätä pöpöjä mitä väkisin leirintäalueen yhteisissä tiloissa liikkuu vaikka miten siellä kuurattaisiin. Kalastelimme joka joella ja koskella mitä lähistöllä oli sekä kirrelammella ja parillla talvesta tutulla järvellä. Eipä sitä paljoa jäänyt kerrottavaa. Pikkuharreja edelleen ja ahvenia ja haukikin mutta se siitä sitten. Ei mitään syötävää kalaa. Pieniä taimenia ei saatu yhtään. Eikä nähty. Missä luurasivat? Sitä ei saatu selville. Mutta kyllä niitäkin joessa asustaa koska ennen ollaan niitä kuitenkin saatu. Tällä kertaa ei vaan niitä osunut kohdalle. Oli kyllä sen suhteen aika pettymys tuo kalastus kun mitään syötävää kalaa ei tullut, mutta ehkä meille ei suoda kuin kerran vuodessa niillä nurkin hienoja kaloja ja elämyksiä. Ahdillakin on rajansa ja ilmeisesti se meni nyt tässä. 
Mutta pääasiahan oli että pääsi reissuun ja pois täältä etelän hälinästä, sai ja oikeastaan kykeni kalastaa sen ranteen takia ja sai edes jotain saalista. Ei se saalis aina tärkein ole reissussa, mutta olisihan se ollut kiva jotain isompaakin kalaa saada. No mutta onneksi saatiin niitä pieniä runsaasti eli ei mennyt pieleen reissu vaikka olikin vähän mollivoittoinen. Se tosin päätettiin että ensi kesänä reissu suuntautuu jonnekin muualle. Kenties taas Naruskaan. Sen näkee sitten.
Loppuun vähän kuvia reissusta.

IMG_20200823_120710~2.jpg 


IMG_20200824_132404_072.jpg


IMG_20200828_110128~2.jpg   


  IMG_20200827_133200~2.jpg

IMG_20200826_082203~2.jpg

IMG_20200825_151055~2.jpg


maanantai, 17. elokuu 2020

Kalastelua tai jotain sinnepäin...

Viime viikot on menneet vähän niin ja näin kalastuksen suunnilla. Ollaan käyty mökillä pari kertaa ja kalastettu tutulla naapurijärvellä mutta ei ole oikein mitään sykähdyttäviä kokemuksia karttunut, mistä olisi tänne tullut kirjoitettua. Ahvenia on nyt pari kertaa löydetty samasta paikasta jo kaksinumeroinen määrä, jee?!,mutta koko on edelleen pientä ja määrät vain siinä 10-20kpl maissa. Nyt lauantaina saimme jopa jo 100-200g ahvenia mutta ei niitä nyt "riesaksi" asti ollut vieläkään. Ilmeisesti se vesi on liian lämmintä vieläkin kun kelitkin on olleet ihan liian lämpimiä. No ehkä se syksy  ja viileys sieltä tulee, kun odottaa maltilla. Kuhia on noilla reissuilla tullut se normimäärä 20-30kpl. Koko on ollut edelleen pientä. Hyvä jos yksi mitallinen on tuossa määrässä ollut. Tavallaan hyvä tavallaan ei. Tulevaisuutta on mutta syödäkin haluaisi. No onneksi lauantaina mulle annettiin 45cm kuha ja saimme vatsamme täyteen kera kantarellikermasoosin. Nam! Kantarellejä onkin löytynyt nyt ihan kivasti. Viime viikonloppuna kerättiin 60litraa. Eikä edes mitään isoja lenkkejä metsään tehty. Tai siis minähän nyt en pysty tekemään mitään lenkkejä enää vaan harrastan tienvierikeräilyä kun tuo mun pas** selkä ei anna periksi kävellä montaakymmentämetriä ja tasapaino on surkea epätasaisessa metsässä. Mutta keräsin minäkin yli ämpärillisen ihan pienen matkan päässä autosta metsäteiden varsilta vanhoista tutuista perimätietona kulkeneista paikoista. Mökillä on se hyvä kun liikkujia on tosi vähän niin sieniä riittää kerättäväksi mukavasti kaikille. Varsinkin kun ollaan rajavyöhykkeellä niin eipä siellä oikein monia ihmisiä liiku. Mökkejäkin kun on ihan 3kpl siellä mistä me keräillään. Ainoat seuralaiset metissä ovat monimuotoiset metsänelukat. Jos nyt niitäkään sattuu näkemään :) Meidän "mökkikettu" on ollut ainoa seuralainen mökillä tämän kesän. Se on jotenkin kesyyntynyt ja käy harvasepäivä meidän pihalla piipahtamassa. Ei se meitä oikein pelkää ollenkaan. Tuijottelee vaan ja käppäilee pitkin pihaa. Ei se kipeältäkään vaikuta kun karvakin on tuuheaa. Olisiko sitten viimekesän pentu koska on aika pieni? Ennenkin on törmätty siellä kyllä kesyihin ketunpentuihin mitkä ei ihmistä ole pelänneet. Melkein on pitänyt käydä nostamassa ne tien keskeltä pois että voisitteko vähän väistää kun tuijottavat vaan ja jatkavat leikkejään kun autolla on kohdalle osunut. Kenties tämä kuuluu samaan sukuun :)
Karhujakin on kuulemma mennyt pari kertaa ainakin meidän mökin takaa n. 50m metrin päässä mökistä mutta me ei olla nähty tai kuultu mitään eli ei olla oltu silloin mökillä. Ääntä on kuulemma pitäneet kovasti mennessään. Ja jälkiä on näkynyt meidän tiellä. No onhan noita nähty. Karhuja siis. Ei niin väliä vaikkei näkisikään enää ikinä muuta kun Korkeasaaressa tai Sulon luona Kuusamossa. On ne niin jylhiä tapauksia! Se 5 kertaa riittää mitä minä olen niitä luonnossa nähnyt. Kiitos vaan kokemuksista mutta nämä riittää minulle :) Mitään jänistä suurempaa en kaipaa eteeni kun metsässä tai tiellä liikun. Se on hyvä koko. Ei ehkä tapa mutta pelästyttää sekin ihan tarpeeksi.
Ensi viikolla olisi loma ja suunnitteilla kalareissu jonnekin suuntaan. Tarkempaa ei vielä tiedä mutta se selvinnee lähipäivinä miten tässä nyt syystä ja toisesta suunnitelmat menee......

maanantai, 3. elokuu 2020

"Kaks kiloo" ahvent ja muit juttui

Ollaan vietelty viimeiset kaksi viikkoa lomaa. Suurin osa ajasta on kulunut vetten päällä niinkuin kunnon lomalla kuuluukin. On oltu sekä merellä, järvellä ja joella ympäri Kymiä ja Etelä-Karjalaa kalojen perässä. Välillä reissut ovat olleet melko huonoja ja sitten on taas onnistuttu aika kivastikin. Parhaimmiksi muistoiksi kyllä jäivät Kivijärven ja Pelinginselän reissut. Kivijärvellä kävimme kolmeen kertaan ja joka reissulla saatiin komeita ahvenia. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Suurimmat ahvenet olivat 600g luokkaa ja pieniä ei oikeastaan edes löytynyt. Siitä kummallinen järvi että keskipaino oli komeaa luettavaa. Jes! Mökillä naapurijärvi ei ole vielä antanut kuin kuhia. Mitallisia on tullut todella huonosti vain 1-2 per reissu. Alamittaisia sitten on tullut taas n. 20-40kpl per reissu. Että tulevaisuutta on mutta nälkä on jäänyt. Mutta ehkä ahveniakin alkaa tässä pikkuhiljaa löytyä. Odotellaan.......
Ja sitten se hienoin lomamuisto! No meidän piti mennä veneellä Urajärvelle jigailemaan ahventa ja kuhaa. Sää näytti hyvältä ja tuulta oli 3m. No Urajärven rantaan päästyä mieli synkkeni kertalaakista. Vaahtopäät löivät yli järvenselän ja vene keikkui niin että meidän oli pakko kääntyä takaisin ja niellä katkera kalkki että ei ole asiaa sinne järvelle tässä säässä. Ei meillä 3m tuuli ole mitää mutta 3km selältä kun se puhaltaa niin näköjään on aikamoinen. Käänsimme siis keulan vastakkaiselle puolelle tietä eli Pelinginselälle. Siitä järvestä meillä ei ollut oikeastaan mitään tietoa. Se mitä kartasta katsoessa näki ja yhden vinkin mukaan yksi kohta missä kalaveneitä oli näkynyt. Siinä ne tiedot oli. No eipä siinä mitään, sinne suunta. Kalastimme ensin pari 5m paikkkaa ja pari ahventa kävi veneessä kääntymässä. Sitten ajoimme THE paikkaan ja minä nakkasin jigin 6-7m syvänteeseen. No heti jysähti. Mukava paino vavassa ja ajatus isosta kalasta..... Juupa juu. Sehän oli sitten kilon lahna :) Tietennii!!!! Heh. No ei muuta kun lahna irti ja uusi heitto ja sama homma. Taas jysähti. Olin jo ihan maani myynyt että eiiiiiii taas lahna. No tämäpä ottikin kivan spurtin ja totesin että jaahas se onkin hauki. No siinä sitten sitä väsyttelin ja odotin hauen ilmestymistä pintaan. Ilmestyihän se. Ja eihän se mikään hauki sitten ollutkaan. Se oli julmettu ahven!!!!! Siinä vaiheessa alkoi sydän hakata vimmatusti ja ahven otti taas monen metrin spurtin. Olin ihan varma että nyt se pääsee irti mutta ihmeen kaupalla se saatiin haaviin ja silloin jigi irtosi sen suupielestä. HUH HUH! Kun näin ahvenen haavissa, tuli olo että nyt minun 40-vuotta odottama hetki on hyvin hyvin lähellä. Kilon ahven! Voisiko se olla nyt totta? Olisiko yksi unelma vihdoin saavutettu??? Tärisevin käsin kaivoin vaa´an esiin ja laitoin ahvenen vaa´alle. Piip. Apua. Uskallanko katsoa. Pakko. Vaaka näyttää..................1030g!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!! SE ON SIINÄ!!!!!!!!!!!! KILON AHVEN ON TOTTA!!!!! 
Minä herkkänä ihmisenä purskahdin itkuun. Unelma oli totta. Vihdoin! On tätä odotettu ja jahdattu. Kesät talvet. Olin niin onnellinen. Huh huijaa!!! Onneksi kalakamu säilytti maltin ja mittasi ahvenen (44cm) ja laittoi sen haaviin veteen elpymään. Kun sain kyyneleet kuivattua ja rauhoituttua, otimme kuvan ja päästimme isomuksen jatkamaan elämäänsä. 
Olipa hieno hetki! Yksi elämäni parhaista. Huh huh huh!!!!!!!!!!!! Kiitos Ahti että tämä minulle suotiin!!!!! Pääsee taas tilaamaan suurkalastajamerkin. Numero neljä jo :) Mikähän se seuraava kohde sitten olisi? 2,5kg siika, 5kg kuha vai 10kg hauki? Mene ja tiedä. Kiitollisena otan kaiken vastaan minkä minulle Ahti antaa.

ahven.jpg

1030g ja 44cm unelmaa

Ja jotta juttu olisi vielä hienompi niin heti kohta jysähti kalakamun vavassa ja melkein samanmoinen köntti näki päivänvalon. Tämä ahven oli 960g ja 42cm ja pääsi myös tietenkin kasvamaan ja sukua jatkamaan. Siis hemmetti mitä ahvenia tuolla uiskentelee. HUH! Ihan uskomaton paikka kyllä kertakaikkiaan. Ei ole meidän viimeinen reissu tänne....
Loppupäivä meni vähän harakoille koska kävin edelleen aika kierroksilla ja ei enää niin kiinnostanut kalastaa kun lapsesta asti ollut unelma oli juuri täyttynyt. Kalasteltiin kuitenkin vielä 5h tämän jälkeen eli ei heti luovutettu. Välillä tuli vettä ja rakeita niin kovaa että veneessä oli äkkiä nilkkoja myöten vedessä. Ja sitten paistoi aurinko että meinasi läkähtyä. Aikamoinen keli! Mutta mikään ei haitannut. Olenhan nyt kilokerhon jäsen! JES!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!