keskiviikko, 1. heinäkuu 2020

Kadonneet kalat ja katkenneet kärjet

Meillä oli jo aikaisin keväällä varattu viikko lomaa juhannuksen jälkeen. Tarkoitus oli mennä Lieksaan Ruunaalle jälleen kerran kalastamaan mutta sitten tulikin se kirottu helle ja pilasi koko loman. Kun aikaisempinakaan vuosina ei ollut tuolla viikolla ollut kuumaa kun siellä aina meidän porukasta joku kokoonpano on käynyt kalassa niin tietenkin kun me ekaa kertaa olisimme juuri sillä viikolla sinne menneet, eikä loppukesästä, niin nyt iski tottakai joku ennätyshelle. Tietenkin. Jep.
Olimme jo varanneet asuntovaunun meille joten eihän se auttanut kuin sitten ajella vaunu perässä mökille ja viettää lomaviikko siellä. Toiset varmaan olisi kiljuneet riemusta kun mittari hipoi 30 astetta harva se päivä mutta me ei kuuluta siihen joukkoon. Ei sitten yhtään. Me istuttiin/maattiin kaikki päivät mökissä tai joskus mökin terassilla varjossa ja tuijotettiin kelloa että koska alkaa ilta ja ilma viilentyy että pääsee edes iltamyöhällä kalaan käväsemään. Tunnelmat oli siis hyvin mollivoittoiset koko hiton viikon. Ei yhtään naurattanut kun loma meni ihan pieleen sään vuoksi. No mullahan tietysti myös kuumuus käy kropan päälle aina kun mittarilukema kohoaa yli 20 asteen varsinkin jos aurinko vielä paistaa. Eli olo oli siitä syystä varsinkin to-pe hyvin tuskaisa kun oli 32c mittarissa. Elin silloin vain hetki kerrallaan ja toivoin että selviän hengissä aina seuraavaan sydämen lyöntiin ja hengenvetoon. Jotenkin ihmeesti sitten selvisin. Mutta helppoa se ei ollut. Ja olo oli todella väsynyt ja nuutunut vielä sunnuntainakin sen takia. Inhoan niin tuollaisia hellekelejä. Ei ne ole ihmisiä varten. Eikä kyllä eläimiäkään. En ymmärrä että joku niistä oikeasti nauttii. Naapurimökilläkin näyttivät grillaavan itseään aamusta iltaan rannassa. Hyi kamala! Itse en pystynyt käydä edes rannassa kun tuntui että henki lähtee siitä poltteesta. Hyi hitto mikä sää!!!! 
Kalassa siis kävimme aina joskus iltaisin n 20-01 välillä kun sää antoi myöden. Helteestäkö lie johtunut mutta kalatkin olivat  aika kateissa tutuilta paikoiltaan. Kuhia kyllä löydettiin joka reissulla mutta koko oli 20-40cm järestään. Löytyi kyllä niitä mitallisiakin muutamia mutta todella heikosti siihen nähden mitä on ennen tähän aikaan tullut. Ja ahvenet ne vasta hukassa olivatkin. Kaikki entiset hyvät syvänteet ja niiden reunat tuli ajeltua ristiin rastiin mutta kaiku piirsi vain tyhjää. En ymmärrä minne ne olivat itsensä parkkeeranneet. Kokeilimme myös matalikot sekä ruohikon edustat mutta ahvenia tuli vain yksi sieltä toinen täältä ja koko oli niissäkin pienehköä. Kenties ne olivat karanneet Venäjän puolelle kun siellä on vielä syvempää kuin meillä Suomen vesillä. En tiedä. Mysteeri oli kyllä tuo viikko kalan suhteen. Mutta ehkä nyt kun säät on olleet mitä parhaimmat ja vedet viilentyneet niin kalatkin alkaa taas palailemaan paikoilleen ja syömään. Sen näkee sitten toivottavasti ensi viikonloppuna.

Seuramme toinen osakilpailu ongittiin Hovinsaaren vesillä. Keli oli muuten mitä parhain mutta tuuli vähän teki temppujaan tai pitäisikö sanoa että minä en osannut lukea sitä oikein. Kisan alettua minä ajattelin kaivaa esille minun hiilukuituisen 10m ongen ja onkia sillä että yletän pidemmälle kun en rantapenkerykseltä päässyt rantaan asti onkimaan näiden "vaivojen takia": Ajattelin että ei se tuuli niin ota siihen onkeen että voin sillä onkia. No ensimmäinen heitto vastatuuleen ja vavan kärki sanoi kraks. Jep. Poikkihan se kärki meni. Voihan vee etten sano!!!! Eikun onki kasaan ja 7m vapa esille. Sillä sitten ongin mitä yletin ja eihän se oikein kalaa antanut tällä kertaa kun en ylettänyt tarpeeksi kauas missä kaloja molskahteli. Vaihtelin hieman paikkaa kisan aikana mutta en vaan kalaa löytänyt. Että minkäs teit. Toiselle sijalle asti vasta ylsin. Että sellainen päivä. Ehkä ensi kerralla paremmin vaikka Tervasillalta en ole onnistunut kalaa löytämään sen muutaman kerran mitä siellä olen käynyt. Että odotukset ei ole korkealla mutta lähdetään kokeilemaan. Sittenhän sen näkee mitä tapahtuu. Vai tapahtuuko mitään :)

keskiviikko, 27. toukokuu 2020

Kalassa Merikarvialla

Vuosi sitten juhannuksena kävimme ensimmäisen kerran vaunuilemassa eli siis asuntovaunun kanssa reissussa. Mullahan sellaisesta ei ollut aiemmin mitään kokemusta mutta kun appiukko kiltisti lainasi meille vaunua niin lähdin kokeilemaan millaista se on. No vaunuhan toimii meillä lähinnä nukkuma/eväspaikkana koska muu aika vierähtää kalastuksen merkeissä aika täysin.
Eli ehkä me ei olla niitä perinteisiä karavaanareita vaan vähän sinnepäin. En saanut siitä reissusta traumoja niin päätimme jo talvella että helatorstaina suunta on jälleen sama eli Merikarvianjoki. Netissä ja lähinnä Youtubessa on paljon asiaa koskevia videoita esim. Eumerin kuin Jokijorman tekemänä niin ei ne ainakaan ole kalastusintoa yhtään laskeneet tässä vuoden aikana. Tokihan he ovat paikallisia asiantuntijoita ja videoillahan on aina ne parhaat palat mutta kyllä ne ainakin minuun ovat tehonneet sen verran että into paikkaa kohden on kasvanut kovasti joka videon myötä :)

Eli suuntasimme auton kohden Merikarviaa varhain torstaiaamuna. Ajomatkaa oli 5h verran ja koska koronan myötä missään kivoissa paikoissa ei voi nyt käydä niin ajoimme oikeastaan suoraan sinne kotoa. Jotenkin aika kurjaa koska matkan varrella olisi ollut paikkoja missä olisin halunnut käydä mutta en ota riskiä nyt sairastumisen suhteen sen enempää kuin on pakko.
Majoittauduimme viime vuonna rauhalliseksi todetun Piinukosken p-paikalle, metsän reunaan lähelle jokea.  Rantaan oli ehkä 20m matka. Ei huano! No tänä vuonna paikka ei ollutkaan sitten niin rauhallinen. Ilmeisesti tämä "pitkä viikonloppu" ja keskiviikkona tehty kalaistutus oli saanut ihmiset liikkeelle aika sankoin joukoin. Ihan vähänväliä tuli kalastajia, lähti kalastajia, paikalla pyörähti perheitä ja retkeilijöitä, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä, koirankusettajia yms vilisi tiellä ja sillalla yli joen ja takaisin. Ei hyvä juttu :( No tästä syystä kalakin oli aika aralla päällä. Hyvät paikat joessa olivat hyvin hiljaisia kun viskelijää oli ihan kokoajan. Vuosi sitten näimme muistaakseni 2 kalastajaa koko päivänä. Nyt varmaan 30 jos ei enemmänkin. Ei nyt ihan tätä ollut mielessä kun tänne tultiin :( Kuitenkin ekana iltana parempi puolisko onnistui saamaan minun tekemällä perholla kirjolohen siiman päähän toisten vieressä kateellisena katsellessa. Jee! Kyllähän se aina tuntuu vielä paremmalta kun itsetehdyllä vieheellä saa kalan. Jotenkin se vaan on vielä hienompi homma. Olin siis hyvin onnellinen sekä saajan puolesta että itseni että osasin tehdä sellaisen perhon mikä kelpaa nirsolle kirjolohelle. Hyvä mie :)

100090577_10158273210587460_338979057315
Piinukosken silta

Perjantaina heräsin yllätysyllätys ensin ja menin heti omaan rantaan heittelmään. Muita kalastajia ei näkynyt. Jes! Heti sillan yläpuolisen kosken alla oli hieno peili ja heitin pikkulipan sinne. No heti nappasi kala ja teki hienon ilmaloikan. Taimen! No ei ollut mikään iso mutta taimen kuitenkin. Lähellä rantaa se onnistui vääntämään itsensä kiven taakse ja olin juuri nousemassa jakkaralta ylös että menen paremmille sijoille sitä rantauttamaan, niin siima löystyi äkisti. Mitä ihmettä? Lukko oli paikallaan mutta kala ja uistin puuttuivat. Eli se onnistui kiven takana saamaan kiepaisulukosta uistimen ja itsensä irti. Voihan kökkö! Eniten harmittaa se että kalan suuhun jäi se uistin. EN tykkää yhtään sellaisesta. Ei se uistimen menetys niin harmittanut vaan tapa miten se kävi. Mutta tää on välillä tälläistä. Ei mahda minkään :( Aamupalan jälkeen suuntasimme sitten autolla ihan uusille paikoille eli missä emme vuosi sitten ehtineet kalastaa. Kävimme vähän aikaa heittämässä kenties siellä kuuluisimmassa paikassa eli Holmankoskella mikä sijaitsee Eumerin tehtaanmyymälän pihamaalla. No en oikein siitä paikasta tykännyt kun heittelijöitä oli paljon ja toiset tuntuvat tekevän mitä haluavat välittämättä muista. Ei sovi mun käsitykseen toisen kunnioittamisesta ja hyvistä käytöstavoista. Siksipä sen paikan kalastus jäi meillä aika lyhyeen. Läksimme rauhallisemmille vesille......
Päädyimme Vaaditkoskelle muutaman kilometrin päähän. Siellä ei ollut silloin lähimain ketään kalassa. Ylävirralla pari tyyppiä mutta tämä Vaaditkoski alavirtaan oli tyhjä kalastajista. Eli ei muuta kun pikkuhiljaa alavirtaanpäin heittämään ja kokeilemaan. Suunnilleen puolessa välissä koskea oli hieman rauhallisempi kohta ja vastarannalla lähes tyyni alue. Sinnepä siis heitin kiinanihmeeni eli Kiinasta tilatun papukaijan värisen pikkulusikan. Ja sehän pamahti samantien kirre kiinni. Se oli noin 1,5kg yksilö ja virrassa sen kanssa oli aika tekeminen minun kevyehköillä kalavehkeillä. Sain sen jo haavin ulottuville kun se alkoi yhtäkkiä tehdä jotain ihme kuperkeikkaa erään kiven luona ja irtihän se sitten itsensä rimpuili. Että näin. Tai niinkuin Jokijorma sanoo: EIIIII NÄIN :) Kyllä ketutti! No mutta uutta matoa koukkuun. Vähän ajan päästä heitin alavirtaan ja kelailin rauhassa yhden peilin yli kun taas jysähti. Päätin että perkule sinä et karkaa enää mihinkään. Kala oli edellistä pienempi joten sain sen helpommin rantaan ja jopa haaviin! Jee! Eka kala virallisesti saatu ihan ylösasti. Koska oli vasta perjantai aamu niin emme kalaa ottaneet vaan se laskettiin takaisin kun oli sievästi suupielestä kiinni eikä verta tms tullut. Virkeästi se lähti jatkamaan uimista. Alempana koski muuttui tasaisemmaksi virraksi ja vaihdoin perhovapaan. Sillä onnistuinkin saamaan alaosalta 3 taimenta ja tietenkin omatekemällä perholla. Niitä tulee jostain kumman syystä uitettua lähes aina kun perhovapa on kädessä, kun niitä on kerta tullut tehtyäkin. Mukaviahan nekin taimenet olivat vedellä vaikka eivät isoja olleetkaan.  Vahvoja ovat pienetkin taimenet kuin mitkä! Tähän lisäyksenä että samasta paikasta oli aiemmin aamulla saatu 4,3kg taimen. Että on siellä aikamoisia mörköjä jos osuu kohdalle. Onneksi ei osunut mulle! En niin isoa olisi halunnut edes saada! Hui!!!!!

joki3.jpgVaaditkosken alajuoksua ja taimenten asuinaluetta

Lauantaiaamuna piipahdimme Eumerin liikkeessä suojavarustautuneena eli kasvomaski, käsidesi yms käyttäen ja turvavälit huomioiden koska asiakkaita ei ollut niin uskalsin mennä kauppaan. Mukaan tarttui hieman jigejä, perhonsidontavälineitä ja 4" pintaperhosettikin. Ei tosin mulle :) Mulla on jo neljä perhosettiä..... Heh.
Sen jälkeen suuntasimme taas uudelle koskelle eli kauempana olevalle Purupakalle. Siellä olikin vain pari kalastajaa ja paikka oli muutenkin hieno hiekkarantoineen ja aika rauhaisan virran aluetta. Kosken niskalta löytyi kiva heittopaikka ja olikohan kolmas heitto kun nasahti kala. Kirjolohi! Jes! Lippa joka viime vuona oli yliveto oli myös tämän kalan mielestä hyvä saalis. Tämän kalan otimme sitten ruuaksi. Pienen kosken alla, ihan lähellä rantaa, napsahti taas mutta kala onnistui pyristelemään lähes heti itsensä irti. Höh! Kävimme välillä vaunulla syömässä ja päätimme että mepä vaihdetaan yöpymispaikkaa sinne Purupakalle, koska edellisenä iltana oli nuorisoa liikkellä puolilleaöihin asti ja mekkala oli sellaista etten halunnut enää valvoa sen takia yhtään yötä. Saimme siis hienon viimeisen yön paikan hiekkarannan reunalta jokinäkymin. Vau!

joki2.jpg
Purupakan uimaranta. Kuva ei tee oikeutta nyt kyllä yhtään. Ranta oli oikeasti hieno!

Illalla suuntasimme samalle niskalle kalaan ja sanoin että "haluatko sinä tähän mun kalapaikalle heittämään" mutta kun ei halukkuutta ilmennyt niin nakkasin lippani samaan kohtaan kuin aamulla ja uskokaa tai älkää niin hetihän sieltä nappasi kirjolohi kiinni. Siis mitä ihmettä!? Samassa paikassa kala taas? No samankokoinen noin kilon kirre lähti tällä kertaa myös matkaan mukaan. Jotenkin jännää että täysin samassa kohdassa oli uusi kala kun aamuinen oli siitä pois saalistettu. Ilmeisesti hyvä kohta, tyynessä vedessä, virran yläpuolella, lähellä rantaa, päällisinpuolin keskellä ei mitään ja ei niin ilmeisessä kalapaikassa. Mutta kalan mielestä ilmeisen hyvä paikka. No en olekkaan kala niin en aina ymmärrä kaikkea mitä ne eli miksi siinä oli niin kivaa majailla :) Ilta ei tarjonnut enempää kaloja. Lähinnä linnunlaulukonserttia ja kaunista vehreää jokimaisemaa.
Aamulla heräsimme hentoon veden ropinaan. Siitä huolimatta 6.30 olimme jo heittämisvalmiina. Minun "hotspot" paikka ei antanut nyt kalaa eli kolmas kerta ei todensanonut. Alempana kosken reunalla kuitenkin kirre napsahti kiinni samaan lippaan ja pääsi takaisin jokeen tällä kertaa, koska meillä oli kalaa jo kylliksi. Keräsimme leirin kasaan ja lähdimme tavallaan kotia kohti tosin Puukosken kautta, jossa viime vuonna olimme yötä ja kalastimme suurimman osan ajasta.
Nyt vesi oli korkeammalla selvästi ja virtaus oli kovempaa kuin vuosi sitten. Kävelimme kosken niskalle mistä viime vuonna saimme kaikki reissun kalat. No nyt siellä virtasi kovemmin ja kalaa ei tullut. Kävelimme koskea alaspäin samalla kalastaen. Tyhjää oli. No eipä se mitään. Olihan niitä kaloja jo tullutkin. Tähän oli hyvä lopettaa tämä reissu. Ensi vuotta ja helatorstaita odotellessa. Palaamme jälleen, jos luoja suo! Se on morooooo!!!!!

joki4.jpg 
Puukosken alajuoksua

maanantai, 11. toukokuu 2020

"Taas" testattavaa :)

No niin. Lupasin palata tähän asiaan kun se on ajankohtainen. Eli tänää postiluukkuun kolahti paketti joka sisälsi uutuuksia eli MA jigipäitä. Markku Autio etsi testaajia näille jigipäille ja minäpä tietysti hain siihen(kin) tehtävään mukaan perusteluineen, miksi juuri minä.
Halukkaita oli noin sata ja minut jostain syystä valittiin tähän tehtävään muutaman muun ohella. Eli hyväst käi tälläkertaa :) 

96248382_10158229951592460_2358146107332

Sain koukkuja kolmessa eri painoluokassa 4g, 6g ja 8g. Normaaleihin jigipäihin verrattuna nämä ovat aika erilaisia. Pään muoto on pyöreän tai kulmikkaan sijaan soikea ja lättänä. Lenkin sijasta pään keskellä on reikä mistä kiinnitetään jigipää siimaan. Pakkauksessa on 4 jigipäätä ja kaikissa on erikokoiset koukut. Koukut ovat myös huomattavan pitkiä ja keskellä vartta on pikkuväkänen mikä kiinnittää jigin paremmin kiinni koukkuun. Eli monenmoista huomioitavaa tässä nyt on kun näitä alkaa kokeilemaan. Varsinkin tuo kiinnitysmetodi hieman mietityttää että miten se toimii käytännössä ja miltä alkaa tuntua sitoa suoraan pää siimaan kiinni ilman totuttua lukkoa. Laitetaanko siis ollenkaan peruketta fluorosta vai onko fluoro liian jäykkää ja kääntää pään huonoon asentoon? Ja pohjaan kiinnijäädessä katkeaako kuitu heti jos sitoo siihen kiinni ilman fluoroa? Yleensähän niin tuppaa käymään. No se kaikki jää nähtäväksi ja opeteltavaksi kun päästään heittelemään. Odotan sitä kyllä innolla :)
Veneitä ei olla vielä vesille laitettu. Korona sotkee sitäkin kun mökille ei oikein nyt pääse kun kävijöitä on vähän "liikaa" ja liian eri suunnilta Suomea ja meitä riskiryhmäläisiä useampi.... Voipi jäädä mökkireissut hyvin vähiin. Mutta katsellaan miten tämä nyt tästä etenee. 
Merivene laitellaan kyllä kohtapuolin vesille mutta ei ihan vielä. Kalat tuntuvat olevan kuuleman mukaan suu kiinni edelleen. Kutupuuhat kai edelleen kesken?
Saas nähdä miten kisakaudenkin käy? Voidaanko pitää ollenkaan onkikisoja vai tuleeko siltäkin osin outo kesä. Ei olisi uskonut vuosi sitten millainen seuraava vuosi on. Ei mitenkään.....
​Outoa tämä on ja pelottavaa ja inhottavaa. Mutta muuta ei voi kun elää päivä kerrallaan ja toivoa parasta ja pelätä pahinta. Tsemppiä kaikille tässä kamppailussa!

tiistai, 21. huhtikuu 2020

Hailii hailii, ei muuta

Niin. Tälläistähän tämä lähiaika on ollut että ei oikein tiedä mitä kalastaisi ja missä. Jäitä ei ole ja tuntuu että meren kalat ovat vielä avomerellä tai muuten uinumassa. Ollaan käyty pari kertaa siikaa yrittämässä Kotkassa ja Virolahdella mutta mp reissuja ovat olleet. EI niin ei. Olin kuullut huhua että meidän kulmat ovat huonoja siian onginta paikkoja että jostain syystä sitä ei vaan kukaan tunnu saavan ongen päähän. Ja näin se tuntuu olevan. Onnetonta etten sano. Mutta jos joku tietää hyvän paikan mistä sitä voisi saada ja haluaa sen tiedon minulle jakaa niin heitäppä sähköpostilla kalaprinsessa@gmail.com. 
Samalla näillä reissuilla on tullut vähän heiteltyä lusikkaa ja lippaa ja taisi jigikin siiman päässä käydä. Mutta eipä nekään tulosta ole tuoneet. Hiljaista on vesistöillä. En tiedä miten tämä jäätön talvi sitten on vaikuttanut kutuaikoihin ja kalojen liikkeisiin että ovatko ne aikaisessa vai normiajassa? Tuntuu vaan että veden alla ei ole ollut ketään kun olen rantoja kierrellyt.
Ei edes hauki ole napannut vaikka olen nakellut uistinta ruohikon vieressä. Ovatko nekin jo kutemassa vai mikä on kun on niin hiljaista jokapaikassa???
Ainoat kalat mitä ollaan saatu on hailit. Eli ollaan käyty pari kertaa litkaamassa ja niitä on kummallakin reissulla tullut parin pannullisen verran. Ei siis mitään ihme saaliita mutta syödäkseen on kuitenkin saatu. Hyviähän ne on kun mitkä kun pannussa voissa paistelee. Namskis!!!! Minusta hailitkin on olleet tänä vuonna aikaisessa. Olen ainakin itse ollut siinä uskossa että niiden aika olisi vasta toukokuussa? Mutta nyt ollaan saatu jo huhtikuun alussa niitä. Olisiko sitten niin ettei nekään ole lähteneet mihinkään merelle vaan pysytelleet kokoajan rannassa? Mene ja tiedä. Mutta kiva niitä on ollut litkailla. Se on kyllä tosi hauskaa hommaa sekin. Ja näillä näkymin tästähän se vaan paranee kun mennään kohti toukokuuta.
Käytiin pääsiäisenä ajelmassa pieni kotiseutulenkki katselleen kalapaikkoja, niin vanhoja kuin uusia. Ensin ajoimme Ahvionkoskille ja siellä tallustimme rantaan ihmettelemään komeita kuohuja. Löysimme myös ylempää niskalta sen näköisen paikan että minäkin voisin siellä kenties pärjätä ja pääsisin kalaan. Laitettiin paikka mieleen tulevan varalle. Sieltä ajelimme sitten mutkien kautta Kimolaan. Täytyy sanoa että ei oikein se näkymä mieltä ylentänyt :( Koko hiton matka mitä sieltä sulkusillalta alaspäin näimme, maisema oli hyvin karu. Leveä kanava, rannat louhikkoa ja vedenpohja varmasti aivan kasviton ja karu. Ei oikein hyvältä näytä onkimisen suhteen. Tuli ihan Kansola mieleen. Samanlainen tyhjä karsea uoma ja louhikkoranta. En tykkää. En yhtään. Olen inhonnut sitä Saimaan kanavaa jo ekasta kisakerrasta lähtien ja nyt näyttää että Kimolasta on tehty sen kopio. Että ilmeisesti siellä sitten järjestetään SM kisoja tulevaisuudessa koska olot ainakin ovat nyt tasapuoliset. Kukaan ei saa mitään :) Mutta näillä mennään........... Plaah.
Sieltä sitten ajelimme Puolakankoskille Jaalaan. Olin nähnyt netissä pari videopätkää sieltä ja päätimme käydä katsomassa paikkaa. Vaikutti oikein mukavalta tälläiseksi "tehdyksi paikaksi". Rannat olivat minullekin sopivat istuskella pakin päällä ja vaihtoehtojakin oli aika monta minne hyvempikinttuiset pääsevät onneaan kokeilemaan. Juu tänne täytyy ehdottomasti keveemmällä päästä kalalle. Jep!!! Odotellaan vaan veden lämpenemistä ja kalaistutuksia niin sitten suuntaamme sinne. Kunhan vielä minun uusin perhovapa saapuisi postista niin saisin sen viriteltyä valmiiksi kirrejahtia varten. Sitten mulla onkin jo 4 perhosettiä. Heh... joopa joo. Liikaa sanoo varmaan moni. Mutta kun niitäkin tuntuu vaan kertyvän niinkuin virveleitäkin. Vähän joka kalalajille, kalastusmuodolle ja kalapaikalle omansa. Ei sitä yhdellä pärjää oikein millään. Menee maku hommaan kun on vääränlaiset vehkeet. Näin se vaan on.
​Siitä tulikin mieleen että pääsin heittämään jo ensimmäiset testiheitot silloin talvella venemessuilta ostamallani uudella Mikadon Bikliten ahvenvavalla. Mukavasti tuntui lentävän uistin 0,10 kuidulla ryyditettynä eli odotukset on kyllä korkealla kun päästään tositoimiin ja siiman päähän saa vielä kalankin. Jes! Hyvä ostos!
Testausrintamallekin on tulossa uutta kerrottavaa mutta palataan siihen sitten tuonnempana kunhan asia on ajankohtainen :)

maanantai, 23. maaliskuu 2020

Se siitä siiasta sitten x3

Niin. Ainahan kaikki ei mee kun Strömsöössä. Ei ees sinne päinkään. Varsinkin kalastuksessa välillä tuntuu et kaikki menee ihan päin sitä ittiään. Nyt oltiin taas hyvin lähellä tätä tunnelmaa pariinkiin kertaan. Voihan pe......e!!!!
Koska elämme maassamme kertakaikkisen kurjia ja outoja aikoja, niin viikon kotona nenä ruudussa istuneena, etätöitä tehden, sitä on vaan pakko päästä ulos viikonloppuna. Ja tietenkin kalaan, sehän nyt on selvä. Sunnuntaina suuntasimme jälleen 1,5h ajomatkan päähän kotoa samalle pikkulammelle missä olimme viikko sitten. "Kiiltävät kalathan" ne taas kieltämättä mielessä siinsi. Olimme ihan suht ajoissa paikalla, puolikasin maissa. Tosin aiemminkin olisi voinut olla mutta hyvä kun edes näin ajoissa. Heti ensin teimme mittaukset jäästä, että mitähän se mahtaa olla paksuudelta ja laadulta. No yllätys yllätys sehän oli samanmoista melkein kun viimeksi. Hyvää kovaa jäätä ja n. 20cm. Vaihtelu oli 18-25cm välillä mitä itse löysin päivän aikana. Ihmeen hyvin ne säilyy näin pikkulammessa missä ei ojiakaan ole. Hyvä näin! Hetihän sitä tuli potkuteltua siihen viime viikon hotspot paikalle. Pieniä ahvenia tuli ensin jonkunaikaa ja sitten hiljeni. Ajattelin jo vaihtaa paikkaa, kun näytölle piirtyi eloa pohjaan. Aivan viime viikon toisinto. Nostin heti morria pohjasta melkein metrin ylöspäin koska tiesin jo viimeviikkoisesta että jos se on siika, se reagoi nostoon. Ja niinhän se teki. Se lähti perään, empi pari sekuntia ja sitten nosti pilkin kärjen ihan ylös ja siiman löysälle. Jee, siika kiinni.
No aloin sitä varovasti vetää kohti avantoa. Tunsin että ei ole ihan niin iso kuin viimeviikkoinen.
Siksi liikkeetkin oli nopeampia ja siitä syystä melkein avannon alla se vaan jotenkin pääsi irti. Voihan pee! No ei mahda mitään. Tälläistä se tämä kalastus välillä on. Ei kun morri takaisin veteen. Vaan eihän se tietenkään enää ottanut kiinni. Sai silmilleen sen verran että vaihtoi maisemaa mitä pikimmiten. Jep. Heippa.....
No jatkoin sisukkaasti samalla reiällä pilkkimistä, koska paikka näytti olevan jonkinlainen siikojen mielialue koska tein tämän uuden reiän ihan edellisen viikon hotspotin viereen. Se vanha reikä näkyi hyvin vielä jäässä, umpeenjäätyneenä tosin, kun eipä tuolla kohdilla muita pilkkijöitä näy käyneen viikon aikana. Että joku "kalalinja" tässä nyt kulkee.
Edellisestä tapahtumasta ehti kulua varmaan puolisentuntia kun aloin yhtäkkiä katsella että miten tuolla jään alla näyttää tuo väritys niin omituiselta ja kiharalta. (Kaikuhan siis piirtää häiriötä ihan jään alle eli ei näytä täysin selvänä alle metrin näkymää.) Jokin pään sisällä sanoi että NOSTA MORRI SINNE! No minähän fiksuna tyttönä nostin pelkästä siimasta morrin metriä ylemmäs enkä kelannut sitä siimaa puolalle ja huljuttelin morria siinä omituisen näköisessä paikassa sormilla siimasta  vasemmalla kädellä pidellen. Fiksua!? Ei siinä mennyt kuin pari sekuntia ja siimassa tuntui selkeä nytkäys. Mitä hemmettiä! Oliko se oikeasti kala????
No olihan se. Ensin se vei siimaa kädestä ihan maltilla ja olin innoissani että jes siikahan se siellä on. Mutta sitten se pyrähti ja muljautti jotenkin itsensä ilmeisesti siimaan ja alkoi viemään sitä kahta kovemmin. Siinä vaiheessa ajattelin että hitto se on hauki sittenkin.
Ei mikään siika ole koskaan vienyt noin kovasti siimaa. Sain kelattua sitä aina jonkin verran jäälle ja taas mentiin uusi spurtti. Sain apurin viereeni ja nostokoukku kaivettiin esiin, että hauen saa paremmin jäälle, kun koostakaan ei ollut tietoa, miten iso se oikein on. Vihdoin kala antautui sen verran että sain sen nousemaan reiän alle. Yllätys oli suuri kun reiän alla näkyi hopeinen kylki. Hitto se on sittenkin siika! Ja vieläpä aikamoinen siika. Viiden tuuman reikänäkymään ei mahtunut sen pyrstö leveydessään kokonaan. Vain keskiosa! HUH! Niinpä. PYRSTÖ. Eli se oli kieputtanut itsensä siihen siimaan jotenkin niin että se oli poikittain takaevän kautta siinä reiän alla eli siitä näkyi vaan osa pyrstöä ja selän takaosaa. Nyt olikin tenkkapoo, miten sen saa sieltä ylös. No "kekseliäänä" ajateltiin että jos vähän nostokoukulla sitä vetää taaksepäin, että saa pääpuolen esille ja sitten vasta koukkaa. Niinpä niin. Eipä tämä siikanen oikein siitä tykännyt että nostokoukulla alettiin tökkimään kylkeen vaan ekan hipaisun jälkeen se otti kunnon spurtit ja en ehtinyt tarpeeksi nopeasti reagoida ja sitten kuului se kuuluisa NAPS. Se perk....n NAPS!!!!!! Sinne se meni. Vei morrit ja siimat mennessään.
Voihan perk......n, perk........n, perk.....e!!!!!! Minä istuin vapa kädessä, siiman pätkä toisessa.
Apuri seisoi koukku kädessä vieressä. Kumpikin oli hiljaa. Ei likkunut. Tuijotti vain sinne tyhjään avantoon. Se hiljaisuus tuntui tunnilta. Sitten minä sanoin että voihan vi...u!!!!!! Muita sanoja ei tarvittu. Se oli siinä.
Jatkoimme omilla tahoillamme kalastusta ja jossain vaiheessa pahin ketutus alkoi hälvetä. Eihän se vielä hetkeen unohdu mutta haalenee. Harmittaa oma hölmöys, mokailu, huono tuuri jne mikä kaikki nyt menikään tässä pieleen. Mutta tämä kai se on tämän kalastuksen suola.
Ne menetetyt kalat. Ne jää vielä paremmin mieleen kuin ne saadut. Ainakin itsestä tuntuu niin. 
Loppupäivä meni kerratessa aamun tapahtumia koska päivä oli kirkas niin syönti katosi kokonaan. Jääkin piti aikamoista metakkaa niin sekin selvästi vaikutti kaloihin. Siihen asti kaloja tuli ihan matalastakin mutta kun metakka alkoi, niitä ei ollut jään alla eikä pohjassa alle 3m vedessä. Siirryimme päivälle siis syvemmille vesille ja sieltä saikin ahvenia. Ei mitään isoja mutta sai sentäs jotain.
Loppupäivästä menimme takaisin sinne aamun paikkaan, 3m rantaveteen. Sieltä täältä pari ahventa tuli mutta ei kummempaa. Olin lähes tämän hotspot paikan vieressä, parin metrin päässä, kun yhtäkkiä pohjaan piirtyi iso "banaani". Siitä näki heti että se on muuten siika ja hemmetin iso sellainen. Tein jälleen saman metrin morrinoston ja siika seurasi hiljaa perässä. Hitto että jätti ison viivan! Nyt on kyllä mörkö! Se seurasi morria hetken verran niin läheltä että en nähnyt edes missä minun morri oli enää, koska se peittyi tämän mörön varjoon.
Minulla sydän jätti lyöntejä väliin, käsi täristen pidin vavasta kiinni, tuskin hengitin ja tuijotin ruutua ja odotin ja sitten................. Se lähti pois. Ei hemmetti ole totta!!!!!!!! Ei  voi olla totta!!!! Siis sille ei kelvannut surviaiset ja musta morri, mikä yleensä on kaikkien siikojen herkku.
​Ei ole todellista!!!!!!!!!!! Siinä vaiheessa ei ollut tällä herkkiksellä enää itku kaukana. Silmät oli jo hyvin kostean makuiset. Nyt mulle riitti. Pitäkää perkele tunkkinne ja menkää niin pitkälle kun pippuri kasvaa ja mitä näitä nyt on..... Olo oli kirjaimellisesti lyöty. Että ei se kolmas kerta todensano. Ainakaan mulla. Perk....!!!!!! Hetken siinä vielä nielin itkua ja yritin vielä pilkkiä, mutta sitten tuntui että eiköhän tää 8h nyt piisaa tätä epäonnea. Paras oli kerätä kamat kasaan ja suunnata kotia kohti. Mutta ei voi sanoa ettei tapahtumia olisi päivästä puuttunut. Niitä oli enemmän kun laki sallii ja sydän kestää. Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin. Kenties tämä oli talven viimeinen reissu. Sen osoittaa seuraavat viikot, miten meidän käy. Että oliko tää tässä. Toivon että ei, mutta voipi hyvin olla että näin oli.

90528823_10158045829832460_4254148596833

Kaunista oli maisema